Yksi kaikkien aikojen suurimmista urheilijoista, amerikkalaisen jalkapallon supertähti Tom Brady, on pyörtänyt lopettamispäätöksensä.

Peräti seitsemän kertaa Super Bowlin voittanut Brady, 44, ilmoitti tammikuussa jäävänsä eläkkeelle. Kaikkien aikojen parhaana jenkkifutiksen pelinrakentajana pidetty Brady pelasi viimeiset kaksi kautta Tampa Bay Buccaneersissa, jonka omistajina Glazerien perhe on toiminut jo vuodesta 1995 lähtien.

Glazerit omistavat myös Manchester Unitedin, jonka lauantaista kotiottelua Tottenhamia vastaan Brady oli seuraamassa paikanpäällä.

Manchester United voitti ottelun 3-2-lukemin. Kotijoukkueen suureksi sankariksi nousi eläkepäiviään lähestyvä Cristiano Ronaldo, joka mätti ottelussa hattutempun. Portugalilaistähden kolmannen maalin ottelussa näet alla olevalta V Sportin videolta.

Ottelun jälkeen Brady tapasi Manchester Unitedin pelaajia ja keskusteli pitkään nimenomaan Ronaldon kanssa. Kaksikon keskustelun aikana Ronaldo kysyi Bradylta, onko hän todella lopettamassa. Brady ei vastannut suoraan kysymykseen ja hänen reaktionsa siihen oli sellainen, että toiveikkaimmat alkoivat jo tuolloin pohtimaan, jatkaisiko hän sittenkin vielä uraansa. Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

ESPN FC

@ESPNFC
Ronaldo knew about Brady before us 👀

Kauaa ei tätä asiaa tarvinnut spekuloida. Maanantain vastaisena yönä Brady julkaisi Instagram-tilillään päivityksen, jossa hän kertoi pelaavansa myös ensi kaudella Tampa Bay Buccaneersissa.

– Viimeisen kahden kuukauden aikana olen ymmärtänyt, että paikkani on edelleen kentällä eikä katsomossa. Sekin aika tulee vielä. Mutta se ei ole nyt. Rakastan joukkuekavereitani ja perhettäni, joka tukee minua. He mahdollistavat tämän kaiken. Palaan takaisin ja aloitan urani 23. NFL-kauden Tampassa. Meillä on keskeneräisiä bisneksiä, Brady kirjoitti.

Bradyn tulevaisuudesta ei tarvitse enää spekuloida, mutta spekulaatioita riittää nyt sen suhteen, oliko toisen konkaripelaajan, Cristiano Ronaldon, huippusuorituksella vaikutusta hänen päätökseensä.

Mikäli upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.