Arsenalin ex-pelaaja kehottaa seuraa kiinnittämään kapteeninsa ja hankkimaan tähtihyökkääjän Saksasta: ”Hänen olisi aika tulla takaisin”
Kuva: Getty Images
Arsenalin ex-puolustaja Bacary Sagnan mukaan seuran tulee ”tehdä kaikkensa” pitääkseen joukkueen kapteeni Alexandre Lacazetten riveissään myös ensi kaudella.
Lacazette, 30, nousi Arsenalin kapteeniksi ja ykköshyökkääjäksi, kun Pierre-Emerick Aubameyang hyllytettiin seuran toiminnasta kurinpidollisista syistä. Ranskalaishyökkääjä on ollut sen jälkeen kuin uudesti syntynyt ja merkittävä tekijä Arsenalin noustessa Valioliigan kärkikastiin.
Lacazette oli viime kesänä lähtökuopissa, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että hän nauttii pelaamisesta Tykkimiehissä. Hyökkääjän jatko Pohjois-Lontoossa on silti vaakalaudalla, koska hänen sopimuksensa päättyy kuluvan kauden jälkeen.
Arsenalissa vuosien 2007-2014 välisenä aikana pelanneen Sagnan mukaan seuran ykkösprioriteetin on oltava Lacazetten pitäminen Emiratesilla.
– Jos minä olisin Arsenalissa, tekisin kaikkeni sen eteen, että Lacazette jatkaisi seurassa, Sagna sanoo.
– Sen lisäksi, miten hän tällä hetkellä pelaa, hän on hyvä johtaja, luonnollinen johtaja. Hän on myös ollut seurassa jo pitkään, joten hän tuntee seuran täydellisesti.
– Mielestäni hän pelaa hyvin, hän tuo niin paljon joukkueeseen tällä hetkellä. Arsenal ei saa päästää häntä menemään, koska hänellä on tämä visio, jota seura tarvitsee.
Jos Sagna saisi päättää Arsenalin pelaajahankinnoista, hän kääntäisi katseensa Bayern Münchenissä nykyisen pelaavaan Serge Gnabryyn. 26-vuotias laitahyökkääjä aloitti ammattilaisuransa Arsenalissa.
– Haluaisin nähdä Gnabryn jälleen Arsenalissa. Näin, kun hän aloitti [ammattilaisuransa] Arsenalissa, joten tiedän mihin hän pystyy. Hän on kehittynyt hämmästyttävän paljon Saksassa ja uskon, että hänen olisi aika tulla takaisin.
– Hän on loistava pelaaja, voimakas, nopea, tehokas. Hän tuntee jo seuran, hän tuntee joukkueen, joten hänelle se on koti.
Lähde: Goal
LUE MYÖS:
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto