Micah Richards varoittaa Liverpoolia Mestarien liigan puolivälierävastustajan suurimmasta uhasta: ”Kiinnittänyt huomioni koko vuoden ajan
Entinen Manchester Cityn -puolustaja Micah Richards varoittaa Liverpoolia Benfican ykköspyssyn Darvin Núñezin vaarallisuudesta. Portugalin suurseura arvottiin The Redsin vastustajaksi Mestarien liigan puolivälierävaiheeseen.
Núñez ratkaisi tiistaina Benficalle jatkopaikan neljännesvälieräparissa Ajaxia vastaan. 22-vuotias Uruguaylaishyökkääjä on tehnyt tällä kaudella 26 maalia, joista 20 on syntynyt sarjapeleissä.
– Liverpoolin kannattajat ovat olleet tyytyväisiä Mestarien liigan arvontatuloksesta, mutta kerronpa heille varoituksen sanan, Richards kertoi Mail Onlinelle.
– Darwin Núñez on kiinnittänyt huomioni koko vuoden ajan. Hän osoitti nyt jälleen tärkeytensä Benficalle johdattamalla heidät kahdeksan parhaan joukkoon.
– Núñez viimeisteli kauden 26. maalinsa ja hän on vasta 22-vuotias. Hän on pitkä, vahva, hän juoksee linjojen taakse ja hän tietää, kuinka viimeistellä.
– Hän on tehnyt tällä kaudella maalin Bayern Münchenia, Barcelonaa ja Ajaxia vastaan. Älä sulje pois, etteikö hän tekisi myös Liverpoolia vastaan.
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”