FA Cup -iltapäivä räjähti käyntiin Etelä-Lontoossa – Everton romahtamassa jälleen?
Kuva: Getty Images
Crystal Palace ja Everton hakevat selvyyttä toisistaan Selhurst Parkilla, tähtäimenä FA Cup -välierä. Puolta tuntia paikallisen puolen päivän jälkeen käynnitynyt ottelu lähti käyntiin valtavalla intensiteetillä.
Ennen avausvihellystä energia pitivät yllä molempien joukkueiden kannattajat.
Heti alkuminuuteista lähtien niskan päällä oli Everton. Richarlison tuntui vievät juuri kutsun Englannin A-maajoukkueeseen saanutta Marc Guéhia pahemman kerran. Kahteen otteeseen tarkasteltiin rangaistuspotkun mahdollisuutta.
Toffeesin kova draivi pysähtyi kuitenkin, kun entisellä kotikentällään pelannut Andros Townsend kannettiin kentältä kulmalipun tuntumasta. Molempien joukkueiden kannattajat antoivat aplodit 30-vuotiaalle seisaaltaan.
Vastoin ottelun alkuhetkien ennusmerkkejä, Palace teki ensimmäisen maalin. Edellä oman päädyn vaikeuksistaan huomioitu Guéhi jäi kulmapotkutilanteessa ällistyttävän vapaaksi, ja puski isännät johtoon 25. peliminuutilla
Jean-Philippe Mateta iski tilanteeksi 2-0, upean nopean hyökkäyksen päätteeksi 41. minuutilla. Eberechi Eze ja Wilfried Zaha syöttelivät läpi vasemman laidan, ja jälkimmäinen pääsi napauttamaan pallon luukulle juosseelle ranskalaiselle. Evertonin uudesta tulemisesta ei enää näkynyt juuri merkkejä.
LUE MYÖS:
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”

- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”