Manchester Cityn omistajalle kritiikkiä Britanniassa – tapasi kiistellyn hirmuhallitsijan
Kuva: Getty Images
Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus on kritisoinut Manchester Cityn omistajaa sheikki Mansouria siitä, että hän tapasi hiljattain Syyrian presidentin Bašar al-Assadin, kertoo BBC.
Assad, 56, tapasi viime viikolla useita vaikutusvaltaisia henkilöitä, kun hän oli ensimmäisellä matkallaan Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin sen jälkeen, kun Syyrian sisällissota alkoi 11 vuotta sitten. Matkallaan hän tapasi myös Cityn omistajan, joka on Arabiemiraattien varapääministeri.
Yhdistyneen kuningaskunnan ulkoministeriön tiedottaja sanoi, että tällaiset tapaamiset ”heikentävät” Syyrian rauhan näkymiä.
Assadin matka merkitsee mahdollista lämpenemistä Syyrian suhteissa arabinaapureihinsa. Arabiemiraattien hallitsijat ovat ilmaisseet halukkuutensa vahvistaa jälleen suhteita Syyriaan.
Syyriaa vuodesta 2000 hallinnut Assad jatkoi viime vuonna neljännelle seitsenvuotiselle kaudelleen saatuaan noin 95 prosenttia äänistä laajasti kritisoiduissa presidentinvaaleissa.
Maailman valtioiden demokratiatilannetta mittaavan ihmisoikeusjärjestö Freedom Housen mukaan Syyria on yksi maailman pahimmista sortovaltioista.
– [Syyrian] hallinto kieltää aidon poliittisen opposition ja tukahduttaa ankarasti sanan- ja kokoontumisvapauden. Korruptio, pakkokadot, sotilasoikeudenkäynnit ja kidutus ovat vallalla hallituksen hallitsemilla alueilla. Kiistellyillä alueilla tai valtiosta riippumattomien toimijoiden hallussa olevilla alueilla asuvat joutuvat kärsimään lisäväärinkäytöksistä, kuten voimakkaista ja summittaisista taisteluista, piirityksistä, humanitaarisen avun keskeytyksistä ja joukkokarkotuksista, kuvailee Freedom House Syyrian olosuhteita.
– Yhdistyneen kuningaskunnan vankka näkemys on, että – ellei Syyrian hallinto muuta käyttäytymistään – siteiden vahvistaminen heikentää mahdollisuuksia saada aikaan kestävä ja osallistava rauha Syyriaan, kommentoitiin Yhdistyneen kuningaskunnan ulkoministeriöstä Athleticille.
Työväenpuolueen kansanedustaja Chris Bryant, joka on Venäjää käsittelevän parlamentaarisen puolueryhmän puheenjohtaja, kyseenalaisti Telegraphin haastattelussa, onko Mansour ”sopiva ja asianmukainen henkilö omistamaan jalkapalloseuraa”.
Mansour, 51, omistaa Abu Dhabin kuninkaallisen perheen sijoitusyhtiön, joka osti Manchester Cityn syksyllä 2008.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele