Arsenalin junioripelaaja tavoittelee MM-kisapaikkaa – lopullinen maajoukkuevalinta vielä tekemättä
Arsenalin juniorilupaus Marcelo Flores on nousemassa kovaa kyytiä kohti kirkkaimpia parrasvaloja.
Vuodesta 2019 lähtien Arsenalin juniorijoukkueita edustanut Flores, 18, on ollut kuluvan kauden aikana huippuvireessä ja hänet on nostettu harjoittelemaan Tykkimiesten edustusjoukkueen kanssa.
Vielä viime kaudella Flores pelasi Arsenalin U18-joukkueessa ja pääsi kauden loppuvaiheilla debytoimaan U23-joukkueessa. Tällä kaudella hän on vakiinnuttanut paikkansa U23-joukkueessa ja noussut avainpelaajaksi. Seuraava steppi on nousta edustusjoukkueen pelaavaan kokoonpanoon.
Floresilla on vielä paljon töitä tehtävänä, jotta hän pääsisi pelaamaan Mikel Artetan miehistössä. Nuorukaisen tavoitteena on kuitenkin debytoida Valioliigassa ennen lokakuuta, jolloin hän täyttää 19 vuotta.
– Haluaisin tehdä Valioliiga-debyyttini ennen kuin täytän 19. Se on tavoitteeni, Flores kertoo Goalille.
Floresilla on kunnianhimoiset tavoitteet myös maajoukkuetasolla. Hän tavoittelee paikkaa tämän vuoden lopulla pelattaviin Qatarin MM-kisoihin. Mutta minkä maan riveissä? Mahdollisuuksia on monia, sillä hän ei ole vielä tehnyt lopullista maajoukkuevalintaansa. Flores voi valita joko synnyinmaansa Kanadan, Meksikon tai Englannin.
Flores on kuitenkin suunnannut katseensa Meksikon A-maajoukkueeseen, jossa hän debytoi viime joulukuussa ystävyysottelussa Chileä vastaan.
– Meksiko-debyyttini on ilta, jota en koskaan unohda. Se oli hyvin erityinen hetki minulle ja perheelleni, Flores sanoo.
– Mutta haluaisin tehdä oikean [kilpailullisessa ottelussa] maajoukkuedebyyttini Meksikossa ja toivon, että minut valitaan mukaan Qatarin MM-kisoihin.
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”