Chelsea-taituri iski hattutempun – enää murskatappio voi viedä MM-kisapaikan Yhdysvalloilta
Kuva: Getty Images
Yhdysvaltain A-maajoukkue lunasti käytännössä MM-kisalippunsa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä voitettuaan MM-karsinnoissa Panaman 5-1.
MM-kisapaikka ei ole vielä matemaattisesti varma. Yhdysvaltojen pitäisi hävitä MM-karsintojen viimeinen ottelu Costa Ricalle kuudella maalilla menettääkseen MM-kisapaikkansa. Ottelu pelataan varhain torstaiaamuna Costa Ricassa.
Chelsean Christian Pulisic oli Yhdysvaltojen suurin sankari Panama-ottelussa. Pulisic iski hattutempun Panaman verkkoon. Ensimmäiset kaksi maalia syntyivät rangaistuspotkusta. Pulisic viimeisteli hattutemppunsa toisella jaksolla.
Hattutempun myötä 23-vuotias Pulisic on tehnyt A-maajoukkueurallaan jo 21 täysosumaa.
Pulisicin syyskausi oli vaikea, kun hän kärsi nilkkavammasta yli kahden kuukauden ajan, mutta sen jälkeen hän on saanut varsin mukavasti peliaikaa Chelseassa. Hän teki kaksi maalia Mestarien liigan neljännesvälieräparissa Lilleä vastaan.
Pulisic sai viime kaudella kritiikkiä peliesityksistään ja oli julkisesti pettynyt peliaikaansa, mutta sittemmin laitahyökkääjä on parantanut huomattavasti otteitaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Gary Neville varoitti Man Cityn uutta päävalmentajaa – tätä seurassa ei hyväksytä
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa

- Fabrizio Romano: Liam Rosenior lähellä yllättävää uutta pestiä
- Leedsin monivuotinen luottopelaaja siirtymässä Brightoniin