Cheslean Thomas Tuchel nostaa kätensä pystyyn: ”Missä tahansa muussa seurassa”
Chelsean manageri Thomas Tuchel on varsin tietoinen puolustuspäänsä pelaajien aikeista vaihtaa maisemia. Yleisesti jo täysin varmana pidetty Andreas Christensenin kesäsiirto Barcelonaan on saksalaisen mielestä edelleen juoru.
– Kyllä, olen kuullut samat huhut kuin tekin. En voi vahvistaa mitään, koska en ole puhunut hänen kanssaan juuri nyt. Mutta me olemme kuulleet samat huhut, Tuchel sanoi toimittajille.
Antonio Rüdigerin tilanne on vielä hieman toisenlainen. Valmentaja katsoo maanmiehensä tilannetta ikäänkuin ulkoapäin.
– Jos olisin missä tahansa muussa seurassa, yrittäisin itsekin tavata hänet.
– Tällä hetkellä on kuitenkin vielä meidän pelaajamme, ja on hyvät mahdollisuudet siihen että hän pysyy sellaisena, jahka saamme asiamme järjestettyä.
Juuri nyt Chelsea ei kuitenkaan voi käytännössä toimia pelaajien tulojen tai lähtöjen suhteen mitenkään.
– Kätemme ovat sidotut, emme voi puhua hänelle (Rüdiger) tai hänen agenteilleen. On siis vain reilua, että hän käy keskusteluja muiden kanssa. Näin asiat ovat nyt, mutta olen siitä huolimatta edelleen luottavainen.
Lähde: BBC
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta