Leedsin maalitykki maksoi hätiköinnistään kovan hinnan – ”Tiesin loukkaantuvani uudelleen”
Leedsin maalitykki Patrick Bamfordin kausi saattaa olla ohi.
28-vuotias englantilaishyökkääjä on kärsinyt jatkuvista loukkaantumisista kauden aikana ja pelannut ainoastaan yhdeksän valioliigaottelua. Hän palasi pelikentille maaliskuussa ja pystyi pelaamaan kolmessa ottelussa, kunnes hän loukkaantui uudelleen.
Bamford myöntää, että hän palasi takaisin tositoimiin liian aikaisin. Hänellä oli kuitenkin palava halu auttaa joukkuetta putoamistaistelussa.
– Yritin selviytyä kivusta ja käytännössä pakotin itseni takaisin auttaakseni joukkuetta, Bamford sanoi Sky Sportsille.
– En halua kuulostaa omahyväiseltä, mutta tiesin, että minulla on iso rooli [joukkueessa].
Bamford tiedosti sen, että hänen vammansa tulee mitä todennäköisimmin uusiutumaan liian aikaisen paluun vuoksi . Siitä huolimatta hän pelasi väkisin, kunnes Wolves-ottelussa seinä tuli vastaan.
– Olin innokas palaamaan, mutta rehellisesti sanottuna tiesin, että tässä käy lopulta näin. Se oli vain ajan kysymys, hyökkääjä myöntää.
– Minun olisi pitänyt olla rehellinen itselleni ja kieltäytyä pelaamasta Wolves-ottelussa. Mutta sitten he kysyivät minulta, haluanko pelata, ja vastasin ”kyllä”.
– Heti kun aloitin lämmittelyn [ennen Wolves-ottelua], tiesin, mitä tulee tapahtumaan.
Leedsin manageri Jesse Marschin mukaan loukkaantuminen pitää Bamfordin sivussa pelikentiltä arviolta noin kuuden viikon ajan. Jenkkiluotsi on kuitenkin toiveikas, että hyökkääjä nähdään vielä tositoimissa kauden viimeisissä valioliigaotteluissa.
– Kuuden viikon poissaolo tarkoittaa, että hän voi olla käytettävissä kahdessa viimeisessä ottelussa. Meidän on odotettava ja katsottava, kuinka toipuminen edistyy. Olemme optimistisia ja toiveikkaita, että hän pelaa vielä tällä kaudella, Marsch sanoo.
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?