Leicester jäi jälleen kerran Manchester Unitedilta kaatamatta – VAR-tuomio pelasti tappiolta
Kuva: Getty Images
Valioliigalauantain viimeisessä ottelussa kohtasivat Manchester United ja Leicester. United kaipasi kipeästi pisteitä taistelussa paikoista ensi kauden Mestarien liigaan.
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli tasainen ja vauhdikas, mutta maaliton. Parhaan tekopaikan sai Bruno Fernandes, jonka matalan laukauksen Kasper Schmeichel kuitenkin torjui jalallaan.
Viime aikoina runsaasti peliaikaa sekä Unitedissa että Englannin maajoukkueessa saanut Luke Shaw loukkaantui ensimmäisen puoliajan lopulla kaksinkamppailutilanteessa. Useista loukkaantumisista urallaan kärsinyt puolustaja pelasi vielä avausjakson loppuun, mutta jäi tauolla sivuun. Hänet korvasi Alex Telles.
Toisen puoliajan ensiminuuteilla Scott McTominay taklasi erittäin railakkaasti Leicesterin James Maddisonia. Leicesterin pelaajat vaativat McTominaylle jopa punaista, mutta skotti selvisi varoituksella. Onneksi Maddison pystyi jatkamaan peliä. McTominayn peli puolestaan loppui pian – kenties alla olevasta varoituksesta johtuen – ja hänet vaihdettiin Marcus Rashfordiin.
Reilun tunnin pelin jälkeen molemmat joukkueet onnistuivat lyhyen ajan sisällä maalinteossa. Ensin Maddison keskitti Kelechi Iheanacholle, joka puski pallon maaliin 63. minuutilla, ja kolme minuuttia myöhemmin Fred tasoitti Bruno Fernandesin laukauksen paluupallosta lukemiksi 1-1. Ottelu oli Fredille sadas valioliigapeli Manchester Unitedin paidassa.
Most Premier League goals + assists for Man Utd under Ralf Rangnick:
◎ 7 - Cristiano Ronaldo
◎ 7 - Bruno Fernandes
◉ 6 - Fred
A man reborn.
◎ 7 - Cristiano Ronaldo
◎ 7 - Bruno Fernandes
◉ 6 - Fred
A man reborn.
Manchester United have now won just one of their last six games across all competitions:
DDLWLD
They are three points off top four having played two more games than Arsenal.
DDLWLD
They are three points off top four having played two more games than Arsenal.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ornstein: West Hamin nouseva tähti siirtymässä sittenkin Saudi-Arabiaan
- Anthony Taylor päättää yli 20 vuotta kestäneen erotuomariuransa
- Vaihtuuko Alejandro Garnachon seura taas? Aston Villa teki tarjouksen
- Supertähden keikka siirtää Community Shieldin pois Wembleyltä
- Mikä on Marcus Rashfordin tilanne Manchester Unitedissa?
- Chelsea haluaa ison summan Nicolas Jacksonista
- Bournemouthin luottopelaaja hylkäsi taas jatkosopimustarjouksen – suurseurat perässä
- Manchester United johtaa kilpailua Manu Konésta
- Pep Guardiola halutaan maajoukkueen puikkoihin
- Crystal Palace ja Chelsea neuvottelevat – Maxence Lacroix ei siirry halvalla
- Ornstein: West Hamin nouseva tähti siirtymässä sittenkin Saudi-Arabiaan
- Anthony Taylor päättää yli 20 vuotta kestäneen erotuomariuransa
- Supertähden keikka siirtää Community Shieldin pois Wembleyltä
- Mikä on Marcus Rashfordin tilanne Manchester Unitedissa?
- Vaihtuuko Alejandro Garnachon seura taas? Aston Villa teki tarjouksen
- Bournemouthin luottopelaaja hylkäsi taas jatkosopimustarjouksen – suurseurat perässä
- Chelsea haluaa ison summan Nicolas Jacksonista
- Aston Villasta tuttu Jhon Durán, 22, siirtyy jo uransa seitsemänteen seuraan
- Pep Guardiola halutaan maajoukkueen puikkoihin
- Romano: PSG kaappasi laitapuolustajan Valioliigasta

