Arsenalin leveys loppui kesken strategisella hetkellä – mistä ratkaisu loppukauteen?
Arsenalin hyvä alkuvuosi päättyi maanantaina Selhurst Parkin romahdukseen; Crystal Palace löi Gunnersin kanveesiin lukemin 3-0.
Mikel Artetan miehistön ongelmat eivät toki rajoitu vain muutamaan tonttiin tai pelaajaan, mutta ilmiselvää maanantaina oli Kieran Tierneyn poissaolon näkyminen. Kun vasemman laidan skottipakin lisäksi myös oikean puolen vastapari, Takehiro Tomiyasu on ollut pidempää sivussa, on tilkitsemistä riittänyt jo aiemmin. Cédric Soares pystyy pelaamaan kummallakin puolella, mutta ei 30-vuotiaan konkarin pitäisi enää olla Artetan ykkösvaihtoehto millekään tontille.
The Athleticin mukaan Tierneyn polvivamma – jonka nyt tiedetään vievän tämän sivuun loppukaudeksi – ei syntynyt maajoukkuetauolla, vaan on jo vanhempaa perua. Nykyisissä olosusuhteissa ensimmäinen vaihtoehto hänen tilalleen on Nuno Tavares. 22-vuotias puolustaja herätti toiveita alkukaudesta joillain esiintymisillään, mutta on valitettavan usein katsellut vastustajan maaleja läheltä. Näin Athletic havainnoi käyneen myös maanantaina pariin otteeseen.
Arteta vaihtoikin ottelun toiselle jaksolle sekä kenttäkoostumusta että taktiikkaa; keskikentän Granit Xhaka siirtyi vasemmaksi puolustajaksi. Svetsin maajoukkuepelaaja on hoidellut tonttia aiemminkin – ja niin on myös seuran timantti Bukayo Saka. On täysin ilmiselvää että kumpaakin tarvittaisiin enemmän omilla paikoillaan.
Arsenalilla oli kokoonpanossaan maanantaina myös edustusjoukkueen listoilla ensi kertaa esiintynyt 19-vuotias Mazeed Ogungbo. Seuran oma kasvatti on hänkin varsinaiselta koulutukseltaan toppari, eikä Arteta krittisessä vaiheessa antanut hänelle luottoa. Kriittistä vaihetta on joukkueen kohdalta nyt koko loppukausi.
Europelit ovat periaatteessa edelleen, hyvän talvijakson ansiosta haarukassa. Sarjataulukon viides tila, ottelun vähemmän nelospaikan Tottenhamia, kaksi ottelua kuutossijan West Hamia vähemmän pelannut joukkue on yhä hyvässä asemassa. Ilman Tierneyn ja Tomiyasun palveluksia liukua alaspäin saattaa kuitenkin hyvin tulla.
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- The Athletic: Unai Emery sopimukseen
- Liverpoolille heikko tulos Mestarien liigassa
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Vaikuttaako suuri siirtosumma sinuun, Bradley Barcola?

- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran