Liverpool löytänyt Sadio Manélle seuraajan – luonnehti itseään ”yhdeksi maailman parhaista” laitureista
Kuva: Getty Images
Liverpool on kiinnostunut Villarrealin laitahyökkääjästä Arnaut Danjumasta, mutta se ei todennäköisesti tee hänestä tarjousta vielä tulevana kesänä, kertoo Goal.
Hollantilainen Danjuma, 25, on pelannut tällä kaudella 29 ottelua tehden niissä yhteensä 14 maalia ja syöttäen neljä. Viimeisimmän osumansa hän viimeisteli keskiviikkona, kun Villarreal voitti Bayern Münchenin Mestarien liigan puolivälierien avausosassa 1-0.
Danjuma siirtyi Villarrealiin viime kesänä Englannin Mestaruussarjan Bournemouthista 23,5 miljoonalla eurolla ja viisivuotisella sopimuksella.
Goalin mukaan Liverpool näkee Danjuman potentiaalisena seuraajana Sadio Manélle, joka saattaa jättää seuran ensi kauden jälkeen sopimuksensa päätyttyä.
Itseluottamusta Danjumalta ei ainakaan puutu, sillä hän sanoi hiljattain Guardianin haastattelussa, että uskoo olevansa tämän kauden perusteella yksi maailman parhaista pelaajista omalla pelipaikallaan.
– Jos katsomme, mitä olen tehnyt tällä kaudella, on melko reilua ja asiallista sanoa, että olen maailman parhaiden laitahyökkääjien joukossa.
– Ollakseen paras täytyy tavoitella enemmän, ja on vielä niin paljon asioita, joita haluan saavuttaa. Olen tehnyt virheitä, joten minulla on vielä paljon kehitettävää. Mielestäni olen tällä hetkellä hyvässä paikassa – olen 25-vuotias ja pelaan Villarrealissa ja Mestarien liigassa.
– Meillä on hyvä joukkue ja La Liga on uskomaton sarja. Mutta en ole vielä valmis [pelaaja]. Se alkaa siitä, että uskoo itseensä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta