Tottenhamin laitapuolustajan Matt Dohertyn kausi vaikuttaa olevan ohi, kertoo Football London.

Doherty, 30, loukkasi polvensa lauantaina, kun hän joutui Aston Villan Matty Cashin romuluisen taklauksen kohteeksi.

Cash selvisi tilanteesta varoituksetta, ja Doherty koitti jatkaa vielä pelaamista, mutta hänet otettiin pian vaihtoon. Irlannin maajoukkuepelaaja poistui stadionilta polvituen kanssa.

Football Londonin mukaan myöhemmin tutkimuksissa todettiin, että Dohertyn polven mediaalinen sivuside on revennyt, ja hänen odotetaan olevan sivussa mahdollisesti jopa kolme kuukautta. Tottenham ja Doherty eivät ole vielä päättäneet, leikataanko hänen polvensa.

Jos arvio 12 viikosta pitää paikkaansa, Dohertyn pelit seurajoukkueessa ovat tämän kauden osalta ohi, mutta hän ei todennäköisesti pysty pelaamaan myöskään kesäkuussa Irlannin Nations Leaguen otteluissa.

Doherty on pelannut tällä kaudella 26 ottelua tehden niissä yhteensä kaksi maalia ja syöttäen neljä.