Fulham palaa jälleen Valioliigaan. Nousu sinetöityi tiistaina, kun Mökkiläiset kaatoivat Prestonin. Yksikään kakkostilan Bournemouthia alempana taulukossa olevista joukkueista ei kaudella enää saavuttaa kärkiryhmää – kaksi joukkuetta nousee suoraan.

Vaikka lontoolaisten kausi ei paljoa nokan koputtamista ole jättänyt, kyseenalaistettiin laajemmassa yleisössä kaksi asiaa välittömästi. Pystyykö Fulham tällä kertaa pitämään paikkansa korkeimmalla sarjatasolla kautta pidempään, ja pystyykö hirvittävät 40 maalia Mestaruussarjassa kaudella paukuttanut Aleksandar Mitrovic yhä loistamaan myös Valioliigassa?

– Me uskomme että hän pystyy maalintekoon edelleen, ja se on ainoa asia joka merkitsee. Hän uskoo siihen itse, ja (manageri) Marco (Silva) uskoo siihen. Kun saa nuoren managerin luottamuksen, pystyy uskomattomiin asioihin, Fulhamiin vuonna 2015 siirtynyt toppari Tim Ream sanoi.

Ream sanoi joukkueen olleen tällä kaudella jotain aivan muuta kuin pudotessaan Valioliigasta Scott Parkerin alaisuudessa. Silva kommentoi tilannetta nousun varmistumisen jälkeen, täynnä sekä uskoa että realismia.

– Tuntuu mahtavalta palauttaa tämä seura sinne minne se kuuluu. Edessä on valtava haaste, ja meidän täytyy tehdä oikeat asiat valmistautuaksemme.

Ajoitus ei ole yhdentekevä asia.

– Kun saavuttaa jotain näin suurta näin varhaisessa vaiheessa kautta, jää aikaa oikeanlaiseen valmistautumiseen. Meidän on käytettävä se aika hyödyksemme.