Lewis Hamilton ilmoittautui mukaan ostamaan Chelseaa – toinen F1-kuski kuittailee: ”Luulin, että hän on Arsenalin fani?”
Brittimediassa on uutisoitu tällä viikolla, että F1-kuljettaja Lewis Hamilton ja tennistähti Serena Williams ovat liittyneet osaksi Sir Martin Broughtonin konsortiota, joka on kiinnostunut ostamaan Chelsean.
Sky Sportsin mukaan sekä Hamilton, 37, että Williams, 40, ovat luvanneet sijoittaa ”miljoonia puntia” hankkeeseen.
Hamiltonin osallisuutta voidaan pitää jokseenkin yllättävänä, sillä hän on useaan otteeseen kertonut olevansa Chelsean paikallisvastustajan Arsenalin kannattaja.
Seitsemänkertaisen maailmanmestarin kilpailija, Red Bull Racingia edustava Max Verstappen naureskeli, kun häneltä kysyttiin Hamiltonin aikeista. Verstappen sanoi, että hän ei voisi ikinä kuvitella ostavansa suosikkiseuransa vihollista.
– Minä olen PSV:n kannattaja, enkä ikinä ostaisi Ajaxia, sanoi Verstappen Daily Mailin mukaan.
– Ja jos ostaisin jalkapalloseuran, haluaisin olla sen täysivaltainen omistaja ja tehdä päätökset itse, en omistaa vain pientä prosenttiosuutta.
– Luulin, että hän on Arsenalin kannattaja? Se on aika mielenkiintoista, jos Arsenalin fani haluaa ostaa Chelsean.
– Mutta kaikki voivat tehdä rahoillaan, mitä haluavat, joten katsotaan, mitä siitä tulee.
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Kai Havertz hiljensi Anfieldin – Arsenal takaisin Valioliigan kärkeen
- Ole Gunnar Solskjær antoi tukensa Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”
- Ole Gunnar Solskjær antoi tukensa Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”