Hollantilaislegenda kertoo, miksi Man Unitedin ei tule luopua Cristiano Ronaldosta

Hollantilaislegenda Marco van Bastenin mukaan Manchester Unitedin ei tule luopua Cristiano Ronaldosta.
United vahvisti viime viikolla, että Erik ten Hag luotsaa seuraa ensi kaudesta alkaen. Hollantilaisen uskotaan myllertävän joukkueen täysin uuteen uskoon kesän siirtoikkunassa, ja Ronaldoa on pidetty yhtenä mahdollisena lähtijänä.
Ronaldo on ollut tällä kaudella Unitedin paras maalintekijä, mutta hän on saanut kritiikkiä vähäisestä työnteosta kentällä. Van Bastenin mukaan Ronaldo kannattaa kuitenkin pitää joukkueessa mukana niin kauan, kun hän tekee maaleja.
[readmore from=Cristiano-Ronaldo]
– Jos Ronaldo jatkaa pelaamistaan kuten toissa viikolla [Norwichia vastaan] ja tekee säännöllisesti kaksi tai kolme maalia ottelussa, häntä ei kannata laittaa pois joukkueesta, van Basten sanoi The Rondo Show’lle.
– Ronaldo on pelaaja, joka tekee omia juttujaan, mutta niin kauan kuin hän tekee maaleja, sinun on annettava hänelle paikka joukkueessa. Ten Hagin tulee ottaa huomioon, ettei hän voi pyytää samoja asioita fyysisesti Cristiano Ronaldolta, kuin joltain 18-vuotiaalta pelaajalta.
– Tietenkin Ronaldon tulee työskennellä kovasti. Ja olen varma, että hän tekee niin, koska luulen Ten Hagin saavan hänet pelaamaan haluamallaan tavalla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen