Fanien vihaama Rafael Benítez tuli Evertoniin isoin odotuksin – siirtoikkunassa odotti ikävä yllätys
Kuva: Getty Images
Evertonin entinen manageri Rafael Benítez sanoo, että hän luuli tulevansa seuraan ”massiivisen projektin” vetäjäksi, mutta lopulta hänellä oli varaa käyttää vain kaksi miljoonaa puntaa uusiin pelaajiin.
Espanjalainen Benítez, 62, nimitettiin Toffeesin manageriksi viime kesänä kolmevuotisella sopimuksella, mutta hänen aikansa Goodison Parkilla kesti vain kuusi ja puoli kuukautta. Everton oli hänen potkujensa aikaan Valioliigassa 15. sijalla, kuuden pisteen päässä putoamisviivasta.
Beníteziltä kysyttiin Athleticin haastattelussa, oliko hänellä seuraan saapuessaan aavistustakaan, kuinka vähän rahaa heillä olisi pelaajahankintoihin.
– Ei. Ei, ei, ei, ei, ei. Aluksi se oli massiivinen projekti, jossa olisi potentiaalia käyttää hieman rahaa.
– Se muuttui, kun emme saaneet pelaajia myytyä. Se on vaikeaa, kun pelaajilla on isoja sopimuksia, eikä kukaan halua ostaa heitä, joten meillä ei ollut sitä vaihtoehtoa.
– Hankimme viisi pelaajaa kahdella miljoonalla punnalla ja teimme töitä käytettävissä olevan materiaalin kanssa.
Monet Evertonin kannattajat vastustivat Benítezin nimitystä, sillä hän valmensi aiemmin urallaan seuran paikallisvastustajaa Liverpoolia. Espanjalaismanagerin kodin lähettyville käytiin ripustamassa uhkaava banderolli, jossa luki: ”Me tiedämme, missä sinä asut”.
Alkukauden hyvät tulokset kohensivat Benítezin ja kannattajien välistä suhdetta hetkellisesti, mutta kun tuloskäyrä kääntyi laskuun, hän oli taas vihattu mies.
– Everton oli henkilökohtaisessa mielessä vaikea pesti minulle. Mutta ammattilaisena keskityin täysillä työhöni ja yritin aina parhaani. Se on pääasia.
– Tiesin, että tilannetta oli mahdoton muuttaa, joten minun oli vain käsiteltävä se.
Beníteziltä kysyttiin, yllättikö kannattajien vihamielisyys hänet.
– Lopuksi kyllä. Olin alussa todella tyytyväinen kannatukseemme, mutta kyllä, olin yllättynyt, koska me annoimme kaikkemme.
– Mutta minä en voi hallita muiden ihmisten tunteita. Voin vain välittää viestin, että teimme parhamme, meillä oli epäonnea loukkaantumisten kanssa, meillä ei ollut juurikaan taloudellista tukea siirtoikkunassa ja kaikki muut joukkueet käyttivät enemmän rahaa.
Kirjoitushetkellä Everton on Valioliigassa 18. sijalla, pisteen päässä putoamisviivasta. Joukkuetta on tammikuun lopusta lähtien luotsannut Frank Lampard.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut