Times: Arsenalin kiinnostus Serie A:n maalitykkiä kohtaan kasvanut – nämä kolme hyökkääjää ovat seuran kiikarissa
Kuva: Getty Images
Arsenalin kiinnostus argentiinalaishyökkääjä Lautaro Martínezia kohtaan on kasvanut, kertoo The Times.
Arsenal on viiden vuoden tauon jälkeen sijoittumassa Valioliigassa neljän joukkoon ja lunastamassa paikan Mestarien liigaan. Tykkimiehet on tällä hetkellä neljännellä sijalla, kolme pistettä perässä kolmantena olevaa Chelseaa, ja kaksi pistettä edellä viidentenä olevaa Tottenhamia.
Timesin mukaan Arsenal aikoo tehdä kaksi hyökkääjähankintaa, jos joukkue etenee Mestarien liigaan. Arsenalin kiikarissa on ainakin kolme hyökkääjää, joista yksi on Internazionalea edustava Martínez, 24.
Argentiinan maajoukkuehyökkääjä on tehnyt Serie A:ssa viime vuosien aikana komeita maalimääriä. Toissakaudella syntyi 14 täysosumaa, viime kaudella 17. Kuluvalta kaudelta kasassa on jo 17 maalia, ja otteluita on pelaamatta vielä kolme kappaletta. Martínezin yhden kauden maaliennätys on siis enää yhden osuman päässä.
Martínezin lisäksi Arsenalin kiinnostuksen kohteita ovat Manchester Cityn Gabriel Jesus sekä Evertonin Dominic Calvert-Lewin.
Jesus, 25, on pelannut kuluvan kauden aikana 25 valioliigaottelua tehoin 8+8. Calvert-Lewin, 25, teki Valioliigassa viime kaudella 16 maalia. Tällä kaudella hän on kärsinyt loukkaantumisista ja pelannut ainoastaan 13 ottelussa tehden niissä yhteensä kolme maalia.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: PSG kaappasi laitapuolustajan Valioliigasta
- Rodri ylisti itseään loukkaantumisten jälkeen: ”Tämä on ollut vaikea matka”
- Suru-uutinen: Kevin Keegan on kuollut
- Valioliigalegenda raivostui – latasi suorat sanat argentiinalaisten käytöksestä: ”Vastenmielistä”
- Virallista: João Gomes siirtyy Aston Villaan
- Manchester Cityn maestro nousi historialliseen joukkoon
- Näkökulma: Valioliigan onnistujat ja epäonnistujat MM-finaalissa
- The Athletic: Aston Villan luottolaituria viedään sarjanousijaan
- Top 5: Tässä ovat MM-kisojen parhaat Valioliiga-pelaajat
- Sky: Laiturihankinta menee Manchester Unitedilta sivu suun
- Sky: Laiturihankinta menee Manchester Unitedilta sivu suun
- Näkökulma: Valioliigan onnistujat ja epäonnistujat MM-finaalissa
- Top 5: Tässä ovat MM-kisojen parhaat Valioliiga-pelaajat
- The Athletic: Aston Villan luottolaituria viedään sarjanousijaan
- Wayne Rooney: Vain yksi valmentaja voisi korvata Thomas Tuchelin
- Manchester Cityn maestro nousi historialliseen joukkoon
- Man United–Wrexham – ei ihan farssi, mutta parannettavaa jäi paljon
- Sky: Aston Villa yrittää vaihtaa yhden MM-kisaflopin toiseen
- Virallista: João Gomes siirtyy Aston Villaan
- Bukayo Saka MM-kisoista: ”Olisin halunnut pelata enemmän”