Arsenalin hyökkääjä Eddie Nketiah ja Chelsean laitapelaaja Callum Hudson-Odoi ovat tekemässä ison päätöksen maajoukkue-edustuksen suhteen.

Kumpikin kaksikosta on pelannut runsaasti otteluita Englannin nuorisomaajoukkueissa, mutta tie Gareth Southgaten ryhmään on ollut tukossa.

Nketiah, 22, on pelannut Englannin eri ikäluokkien juniorimaajoukkueissa yhteensä 38 ottelua ja tehnyt niissä peräti 35 maalia. Siitä huolimatta ensimmäinen kutsu A-maajoukkueeseen antaa yhä odotuttaa itseään.

[readmore from=Siirtouutiset]

Hudson-Odoilta, 21, löytyy pelejä Englannin nuorimaajoukkueista 42 ottelun verran. Hän on myös pelannut Englannin A-maajoukkueessa kolme ottelua, mutta on yhä oikeutettu vaihtamaan maajoukkue-edustusta, koska pelasi ottelut alle 21-vuotiaana.

Football.londonin mukaan Nketiah ja Hudson-Odoi tullaan kuitenkin todennäköisesti näkemään Qatarin MM-kisoissa, koska kumpikin pelaaja on aikeissa edustaa A-maajoukkuetasolla Ghanaa.

Sekä Nketiah että Hudson-Odoi ovat syntyneet Lontoossa ja pelanneet koko ikänsä Englannin kentillä. Kumpikin pelaajista omistaa kuitenkin myös Ghanan passin, sillä molempien sukujuuret juontavat kyseiseen maahan. Toisen maan passi mahdollistaa heille kummallekin maajoukkue-edustuksen vaihdon.