Valioliigaan haetaan vielä yhtä nousijaa – playoff-parit tuskin olivat monella lapulla kauden alkaessa

Mestaruussarjan playoffit, joiden kautta haetaan kolmatta nousijaa Valioliigaan Fulhamin ja Bournemouthin seuraksi, käynnistyvät tänä viikonloppuna. Maailman arvokkaimmaksi otteluksikin tituleerattu finaali pelataan 28. toukokuuta.
Toisessa kaksiosaisista välieristä kohtaa kaksikko jolla on yhteistä historiaa kilpailun tästä vaiheesta. Bramall Lanelta vääntönsä lauantaina aloittavat Sheffield United ja Nottingham Forest, jotka kohtasivat välierässä myös keväällä 2003. Tuolloin Blades selviytyi voittajana, mutta muuten sen rekordi ei ole mairitteleva. Seuran joukkueet ovat osallistuneet playoffeihin kahdeksaan otteeseen ilman nousua. Kauden 2018-2019 päätteksi se selvisi suoralla nousulla pääsarjaan, sijoituttuaan Mestaruussarjassa toiseksi.
Toisessa pareista pelaa Sheffield Unitedin tapaan lähivuosien ajalta Valioliigasta tuttu Huddersfield Town. Vastaansa se saa perjantaina 13. päivä alkavassa koitoksessa loppuosakaimansa Luton Townin, jonka selviytymistä tähän vaiheeseen moni tuskin osasi kauden alla ennustaa. Tätä nykyä Lontoon lentokenttäkaupunkinakin tunnetun, reilun 200 000 asukkaan paikkakunnan ylpeys nousi Kakkosliigasta Ykkösliigaan vuonna 2018, ja tästä vuotta myöhemmin nykyiselle sarjatasolleen.
Toiset osaottelut nähdään ensi maanantaina (Huddersfield Town – Luton Town) ja tiistaina (Nottingham Forest – Sheffield United)
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa

- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin