Yksi viimeisistä todellisista seuraikoneista hyvästelee kotiyleisön: ”Elänyt jokaisen West Ham -kannattajan unelmaa”
Kuva: Getty Images
West Ham pelaa sunnuntaina Valioliigan kotiottelun Manchester Cityä vastaan. Itse ottelu tuntunee tapahtumassa monella lähes sivuseikalta – kyseessä on nimittäin kapteeni Mark Noblen viimeinen esiintyminen kotikentällä. Mr. West Ham kertoo tuntemuksistaan seuran sivustolla ja sanoo ettei ole huolestunut roolistaan tässä ottelussa.
– Tulen saamaan upean vastaanoton, tiedän sen. Jos saan myös muutaman peliminuutin, hieno homma. Olen kuitenkin pelannut elämässäni sen verran, etten välttämättä tarvitse aikaa kentällä.
Irons on sarjassa ennen kahta viimeistä otteluaan seitsemäntenä, ja jahtaa siis vähintään Konferenssiliigan paikkaa. 35-vuotias muistuttaa panoksista.
– Vastassamme on yksi maailman parhaista joukkueista, ja meidän on huolehdittava pisteistä enemmän kuin minusta.
Menneet nousevat kuitenkin myös Noblen mieleen.
– Olen todella onnekas. Olen tuntenut valtaosan seuran työntekijöistä siitä saakka kun olin 11-vuotias, nähnyt heitä joka päivä ja tutustunut heidän perheisiinsä. Seurayhteisöstä on muodostunut minulle konkreettinen perhe, jota tulen ikävöimään.
– Tulen tosin palaamaan tänne pian; poikani pelaa seuran akatemiassa. Synnyttyäni alueella West Ham -kannattajaksi, olen elänyt jokaisen jalkapallokannattajan unelmaa pelaamalla rakastamassani seurassa, toimiessani sen kapteenina, ja tehden oman osani historiasta.
West Hamin sosiaalisen median puolella hehkutuksissa ei ottelun alla säästellä.
For every game. For every goal. For every moment you gave your all for the shirt.
Thank you, @Noble16Mark

#WHUMCI | #MN16
Thank you, @Noble16Mark
#WHUMCI | #MN16
If you weren't feeling emotional before, you will be after watching these! 
Messages from some of the players, managers and scouts who have shaped Mark Noble's career throughout the years...
#MN16
Messages from some of the players, managers and scouts who have shaped Mark Noble's career throughout the years...
#MN16
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- AS Romalle on tarjottu Nottingham Forestin hyökkääjää
- Aston Villa voitti Eurooppa-liigan näytöstyyliin!
- Kicker: Manchester United haluaa Bundesliigan syöttökoneen
- Guardian: Arsenal on Valioliigan sensaatiohyökkääjän kintereillä
- PSG-valmentaja Luis Enrique paljasti, missä Arsenal on maailman paras
- Pitäisikö Arne Slotin penkittää Mohamed Salah viimeisessä pelissä? Näin Jamie Carragher kommentoi
- Marca: Rodri haluaa siirtyä Real Madridiin
- Chelsean avainpelaajat herättävät kiinnostusta La Ligassa
- Unai Emeryllä mahdollisuus tehdä taas historiaa Eurooppa-liigassa – ”En ole tämän kilpailun kuningas”
- Guardian: Valioliigan suurseurat West Ham -tähden kintereillä
- Kova päätös: Southampton diskattu nousufinaalista
- Guardian: Valioliigan suurseurat West Ham -tähden kintereillä
- Tottenham ei tarttunut ensimmäiseen oljenkorteensa – Chelsea piti pintansa
- Toimittaja: Man Cityn ex-kulttipelaaja palaamassa takaisin Etihadille
- Arsenal on Valioliigan mestari! – Manchester City ja Bournemouth pettyivät
- Romano: Tässä on Manchester Cityn uusi päävalmentaja
- Carlo Ancelotti jätti Valioliiga-tähden ulos Brasilian MM-ryhmästä – pelaajalta suora vastaus
- Tähtitoimittaja nauraa Mohamed Salahille: ”Se on niin epärealistista!”
- Unai Emeryllä mahdollisuus tehdä taas historiaa Eurooppa-liigassa – ”En ole tämän kilpailun kuningas”
- Marca: Rodri haluaa siirtyä Real Madridiin

