Boris Johnson ei pitänyt Jürgen Kloppin kommenteista – ”Se oli suuri häpeä”
Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri Boris Johnson ei pitänyt Liverpoolin managerin Jürgen Kloppin kommenteista, joilla saksalaisvalmentaja puolusti kansallislaululle buuanneita kannattajia.
Liverpoolin kannattajat buuasivat viime lauantaina FA Cupin finaalissa kansallislaululle ja osoittivat mieltään myös paikalla ollutta prinssi Williamia kohtaan.
[readmore from=Liverpool]
Paikallislehti Liverpool Echon mukaan buuasten alkuperä juontaa juurensa 1980-luvulle ja siihen, miten silloinen konservatiivihallitus käsitteli alueen asioita ja erityisesti Hillsborough’n stadiontapaturmaa, jossa lähes sata ihmistä sai surmansa ja yli 750 loukkaantui.
Paikallislehden mukaan Merseysiden asukkaat ovat viime vuosina kokeneet, että valtio on edelleen pettänyt heidät. Paikalliset uskovat, että Anfieldin ja Goodison Parkin ulkopuolella olevat ruokapankit ovat osoitus kasvavasta eriarvoisuudesta.
Klopp myönsi, että hän ei ole täysin kartalla kannattajien mielenosoitusten syistä, mutta hän lisäsi, ettei usko kenenkään buuavan huvikseen.
– En ehkä ole ollut täällä tarpeeksi kauan ymmärtääkseni sen syitä. Valtaosa kannattajistamme on ihania ihmisiä – todella älykkäitä, he käyvät läpi alamäkiä ja nousuja ja kärsivät yhdessä.
– He eivät tekisi sitä syyttä, mutta en nauttinut siitä.
Johnsonin tiedottajalta kysyttiin, onko pääministeri samaa mieltä Kloppin kanssa.
– Ei. Se oli suuri häpeä, että kun juhlimme FA Cupin 150-vuotisjuhlaa, tapahtumaa, joka tuo ihmiset yhteen, niin pieni vähemmistö päätti toimia tuolla tavalla, kommentoi tiedottaja Timesin mukaan.
Liverpool voitti Chelsean FA Cupin loppuottelussa rangaistuspotkukilpailussa 6-5.
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- The Athletic: Unai Emery sopimukseen
- Liverpoolille heikko tulos Mestarien liigassa
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Vaikuttaako suuri siirtosumma sinuun, Bradley Barcola?
- Manchester Unitedin 16-vuotias junioritähti on jättämässä seuran
- Dirk Kuytin ja Liverpoolin tiet kohtaavat jälleen – ”Erityinen tilaisuus”
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- The Athletic: Unai Emery sopimukseen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- Liverpoolille heikko tulos Mestarien liigassa
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Vaikuttaako suuri siirtosumma sinuun, Bradley Barcola?
- Manchester Unitedin 16-vuotias junioritähti on jättämässä seuran
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista