Valioliigapaikan tuovan nousukarsintafinaalin osapuolet selvillä – maalivahdista kuoriutui supersankari

Mestaruussarjan playoffien loppuottelussa noususta Valioliigaan pelaavat Lutonin omassa välierässään pudottanut Huddersfield, ja Sheffield Unitedin uuvuttavan taistelun jälkeen tiistaina voittanut Nottingham Forest. Ottelun yksiselitteinen sankari löytyi lopulta kotijoukkueen veräjältä.
Forest lähti tiistain ratkaisevaan välierään kotikentällään 2-1 -johtoasemasta. Bramall Lanella hankittu etumatka kasvoi maalilla, kun seuran oma kasvatti, 20-vuotias Brennan Johnson onnistui 19. peliminuutilla.
Johnsonin maaliin liityi melko määrä perinnettä – hän onnistui myös välierän ensimmäisessä osassa; aivan kuten isänsä David Johnson samojen joukkueiden samassa väännössä 19 vuotta sitten.
Blades nousi mukaan peliin, kun Wolverhamptonista lainalla oleva Morgan Gibbs-White onnistui Sander Bergen esityöstä. Yhteismaalit siis tässä vaiheessa 3-2.
Lisää Valioliigan lähihistoriasta tuttuja maalintekijöitä tilastoon saatiin 75. minuutilla, kun John Fleck toi Sheffield Unitedin yhteismaaleissa tasoihin. Ottelun ratkaisua siirryttiin hakemaan lopulta jatkoajalta.
Kun ensimmäinen vartti ei ollut sekään tuonut ratkaisua, otti Forest toisesta jatkopuoliskosta selkeän otteen. Kaksi heti tauon jälkeen luotua tilannetta kävivät vieraiden maalivahdille kalliiksi; Wesley Foderingham jäi kentän pintaan nilkkaansa pidellen. United-manageri Paul Heckingbottom teki huoltotoimien aikana kaksi vaihtoa – ei kuitenkaan maalivahdin tontille.
Samban juhlaa
Isäntien maalivahti Brice Samba teki mielettömän suorituksen reaktiotorjunnallaan todella läheltä tulleeseen Iliman Ndiayen yritykseen 115. minuutilla. 120 minuuttia repi pelaajien lihaksia ja kannattajien hermoja – mutta ei tuonut ratkaisua. Lisäminuuteilla nähtiin vielä tilanne, jossa vieraat vaativat rankkaria, isännät hyökkääjä Jack Robinsonille toista varoitusta ottelussa. Kumpaakaan tuomiota ei Michael Oliverin taholta nähty.
Siirryttiin rangaistuspotkukilpailuun, jonka arvontaa suoritettaessa vesisade yltyi rajunpuoleiseksi.
Samba torjui heti ensimmäisen rankkarin, jonka antamista Oliver Norwood joutui maalivahdin viivytellessä odottamaan pitkään. Myös Conor Hourihane sai nähdä vetonsa osuvan ensin vahtiin, sitten ylärimaan josta ulos. Välissä varsinaisen peliajan avausmaalin tehnyt Johnson oli onnistunut Forestille.
Sander Berge oli Sheffield Unitedin ensimmäinen onnistuja pilkulta. Hänen jälkeensä Steve Cook ampui ylös, pilkut tilanteeseen 3-1. Ndiaye piti vieraat omalla vedollaan edelleen mukana.
Joe Lolleylle tarjottiin ratkaisevaa paikkaa – tämä iski oman vetonsa kuitenkin yli riman, ja United oli edelleen mukana. Supersankariksi nousi Samba, joka pysäytti vielä Gibbs-Whiten laukauksen. Kenttä täyttyi kannattajista ja punaisesta savusta.
Loppuottelu pelataan Wembleyllä 29. toukokuuta, sen voittaja nousee Fulhamin ja Bournemouthin vanavedessä Valioliigaan.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Tottenhamin apuvalmentaja halutaan toiseen seuraan – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Roy Hodgson pyysi anteeksi kannattajilta – ”Olen heille velkaa”
- Mikel Arteta ei aio muuttaa käytöstään rangaistuksestaan huolimatta – ”En tiedä kuinka pystyisin lopettamaan”
- Wolverhampton hyllytti pelaajansa tammikuun loppuun saakka – ”Hän on pyytänyt anteeksi”
- Ansu Fatin loukkaantumisesta lisätietoa – Brightonin lainataituri sivussa pitkään
- Manchester Unitedin kapteeni on kellottanut koko Euroopan suurimmat peliminuutit
- Erik ten Hag kommentoi Marcus Rashfordin penkitystä
- Pep Guardiola ei näe Man Cityn pelaajalle käyttöä: ”Olen niin pahoillani”
- Manchester United rohmusi palkintopöydän tyhjäksi
- Espanjalaisluotsi hylkäsi valtavan tarjouksen jäädäkseen Englantiin odottamaan uutta pestiä
- Independent: Manchester United asetti kolme kallispalkkaista pelaajaa myyntiin
- Tottenhamille taas lunta lupaan! Tappio paikallisottelussa
- Jürgen Klopp vahvisti seuraavan Liverpool-tähden loukkaantumisen
- Tottenhamin ex-kapteeni istuu syrjässä ilman yhtäkään peliminuuttia – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Valioliiga-seura eristi johtopelaajiaan edustusjoukkueesta
- Avainpelaajan poissaolo yhdistää Manchester Cityn neljää edellistä tappiota
- Fantasy Premier League: Peliviikko 16 – loukkaantumisia ja keltaisia lippuja
- Teemu Pukki kertoo dokumentissa, missä Norwichin kotiottelussa oli paras tunnelma: ”Ei me pelaajatkaan uskottu ennen peliä, että voitaisiin voittaa”
- Pep Guardiola väittää Aston Villan taistelevan Valioliigan mestaruudesta – näin Unai Emery vastasi
- Valioliigan nopein pelaaja opiskeli Usain Boltia parantaakseen erikoiskykyään – ”Silloin juokset nopeammin”