Guardian: Liverpoolin hyökkääjä sopinut siirrosta AC Milaniin
Kuva: Getty Images
Brittilehti The Guardian kertoo, että Liverpoolin hyökkääjä Divock Origi siirtyy lähes varmasti ensi kaudeksi AC Milaniin. Guardianin mukaan Origi on jo sopinut asioista Milanin kanssa, ja siirto on kiinni enää lääkärintarkastuksesta ja sopimuksen allekirjoittamisesta. Origin sopimus Liverpoolin kanssa päättyy tähän kauteen, joten siirtokorvausta hänestä ei tarvitse maksaa.
Origi on ollut Liverpoolin pelaajalistoilla kesästä 2015 lähtien, joskin hän vietti kauden 2017-2018 lainalla Bundesliigan Wolfsburgissa. Vaikka Origi on tehnyt vuosien saatossa Liverpoolille erittäin tärkeitä maaleja, ei hän ole onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa joukkueen avauskokoonpanossa.
Viimeisten kahden valioliigakauden aikana Origi on ollut Liverpoolin avauksessa vain yhteensä kahdessa ottelussa. Tehot ovat siitä huolimatta olleet erinomaiset peliaikaan nähden.
[readmore from=Divock-Origi]
Tällä kaudella Origi on pelannut kaikissa kilpailuissa 589 minuuttia 18 ottelussa. Näissä hän on tehnyt kuusi maalia ja antanut neljä maalisyöttöjä, joten tahti on ollut alle 100 minuuttia per maali. AC Milanissa Origi uskoo saavansa säännöllisemmin kunnon peliminuutteja.
27-vuotias Origi on tehnyt kaikkiaan 22 maalia 107 Liverpoolissa pelaamassaan valioliigaottelussa. Belgian maajoukkueessa on syntynyt kolme maalia 32 pelissä. AC Milan johtaa Serie A:ta ennen sunnuntain päätöskierrosta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut