Näin Sergio Agüero kommentoi Erling Braut Hålandin siirtymistä Man Cityyn: ”Se on nyt helpommin saavutettavissa”
Peliuransa hiljattain lopettanut Sergio Agüero on kommentoinut Erling Braut Hålandin siirtoa Manchester Cityyn.
Agüero, joka on Manchester Cityn kaikkien aikojen paras maalintekijä, lähti manchesterilaisseurasta viime kesänä, eikä hänen tilalleen hankittu tuolloin korvaajaa. Hålandia voidaan siis pitää Agüeron korvaajana, vaikka siirto tapahtuikin vuoden verran jälkijunassa.
City-paidassa 260 maalia iskeneen Agüeron mukaan Hålandilla on kaikki ominaisuudet menestyäkseen Englannissa, mutta muistuttaa, että sopeutuminen voi viedä aikaa.
– Mielestäni se on hieno hankinta. Hän on maalintekijä ja se on iso asia. Toivon, että hän tekee Cityssä paljon maaleja, Agüero sanoi.
– Sopeutuminen Valioliigaan voi viedä häneltä jonkin aikaa, mutta olen varma siitä, että hän tulee pärjäämään erittäin hyvin.
Manchester City on vuodesta toiseen Mestarien liigan suurimpia voittajasuosikkeja, mutta ensimmäinen mestaruus antaa yhä odotuttaa. Agüeron mukaan Håland parantaa Cityn mahdollisuuksia voittaa himoittu pokaali.
– Jos koko joukkue toimii kuten ennenkin, palkinto on nyt [Hålandin hankinnan myötä] helpommin tavoitettavissa. Mielestäni City on kasvattanut kokemustaan muutaman viime vuosien aikana ja se on jotain, jonka he saavuttavat ennemmin tai myöhemmin, Aguero sanoo.
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Arsenalille loistavia uutisia: ”Hänestä tuntuu todella hyvältä”
- Phil Foden ei ole keskustellut kuukausiin Thomas Tuchelin kanssa
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- Chelsea-vahti pääsi yli isosta virheestään – näin Xabi Alonso kommentoi
- Kuinka halvalla Manchester United myy? Lisandro Martínezille on löytynyt uskottava ostaja
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- Kuinka halvalla Manchester United myy? Lisandro Martínezille on löytynyt uskottava ostaja
- West Hamin syöksykierre jatkuu – nyt tuli valmentajalle kenkää
- Phil Foden ei ole keskustellut kuukausiin Thomas Tuchelin kanssa
- Arsenalille loistavia uutisia: ”Hänestä tuntuu todella hyvältä”