Liverpoolin pormestari ryöstön uhrina Mestarien liigan finaalissa – raivostui Ranskan poliisille

Lauantainen Mestarien liigan loppuottelu päättyi Real Madridin 1-0-voittoon, mutta suureksi puheenaiheeksi nousivat myös ottelun suuret järjestelyvaikeudet. Finaali pääsi alkamaan noin 35 minuuttia aikataulusta myöhässä, koska katsojat eivät päässeet ajoissa paikoilleen.
Järjestyksenvalvojat ja poliisi suihkuttivat kannattajien päälle kyynelkaasua ja pippurisumutetta, ja stadionilla ja sen edustalta myös ryösteltiin katsojien omaisuutta. Pariisin poliisivoimat ovat syyttäneet tapahtuneesta suurta määrää väärennettyjä pääsylippuja, mutta silminnäkijähavainnot eivät ole tukeneet tätä selitystä.
Yksi paikalla olleista, jonka omaisuutta varastettiin, oli Liverpoolin pormestari Steve Rotheram. Rotheram kertoi Twitterissä, että häneltä varastettiin ennen ottelun alkua kännykkä ja muuta omaisuutta.
Rotheram on ollut myös hyvin tuohtunut siihen, miten poliisi kohteli Liverpoolin faneja.
– Elinikäisenä fanina ja Liverpoolin kaupungin edustajana olin raivoissani siitä, miten Ranskan poliisi kohteli Liverpoolin faneja. Tapahtumat Stade de Francen ulkopuolella ennen ja jälkeen ottelun olivat täysin kaoottisia. Se vaikutti johtuneen valvonnan ja viestinnän pettämisestä, Rotheram luonnehti.
– Tapahtunutta oli vaikeaa seurata. Fanit matkustivat paikalle toivoen elämänsä iltaa, mutta näytti siltä, että Gendarmerie (poliisivoimat) etsikin konfliktia.
– Jos jonkin seuran, niin tämän seuran fanit ymmärtävät, millainen vaara jalkapallo-ottelun huonoon organisointiin sisältyy. Olen pettynyt siihen, kuinka valmiita muiden joukkueiden kannattajat näyttävät olemaan nielemään UEFA:n ja Ranskan viranomaisten syöttämät valheet ja misinformaation – etenkin, kun sosiaalinen media on täynnä totuuden näyttäviä kuvia.
Lähde: Goal
I'll have much more to say shortly.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus