Jättääkö Hollannin A-maajoukkuepelaaja Valioliigan? – Tottenham vaatii 25 miljoonan euron siirtosummaa
Steven Bergwijnin on määrä jättää Tottenham tänä kesänä.
24-vuotias laitahyökkääjä jäi päättyneellä kaudella hyvin pienelle vastuulle Antonio Conten alaisuudessa. Conte saapui Tottenhamin peräsimeen loppusyksystä ja sen jälkeen Bergwijn pääsi vain kerran avauskokoonpanoon Valioliigassa.
Tottenham hankki Bergwijnin PSV:stä kaksi ja puoli vuotta sitten noin 30 miljoonalla eurolla, mutta hän ei ole onnistunut vastaamaan suuriin odotuksiin.
ESPN:n mukaan Ajax on kiinnostunut entisestä junioristaan. Bergwijn pelasi Ajaxin organisaatiossa kuuden vuoden ajan ennen kuin siirtyi 13-vuotiaana PSV:hen.
Lähde kertoo Tottenhamin asettaneen Bergwijnille 25 miljoonan euron hintalapun. ESPN:n mukaan Tottenham hylkäsi hiljattain Ajaxin alle 20 miljoonan euron tarjouksen.
Bergwijn haluaa jättää Tottenhamin ja siirtyä muualle peliajan perässä, jotta hän olisi suuremmalla todennäköisyydellä mukana Hollannin MM-kisajoukkueessa.
Bergwijn pelasi perjantai-iltana täydet minuutit Hollannin ja Belgian välisessä Nations Leaguen ottelussa. Hollanti voitti ottelun 4-1 ja Bergwijn onnistui kertaalleen maalinteossa.
Bergwijn on tiettävästi valmis allekirjoittamaan viisivuotisen sopimuksen Ajaxin kanssa. Ajax halusi hankkia hänet jo tammikuussa.
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut

- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta