Vahvistus: Espanjalaispelaaja lähtee Chelseasta – ”Haluan kertoa teille, miltä minusta tuntui…”
Kuva: Getty Images
Espanjalaiskeskikenttäpelaaja Saúl Ñíguez vahvisti tiistaina Twitterissä, ettei hän jatka Chelseassa enää ensi kaudella.
27-vuotias Saúl siirtyi viime elokuussa Atlético Madridista Chelseaan kauden 2021-22 kattavalla sopimuksella. Espanjalaispelaajan aika lontoolaisseurassa ei sujunut odotusten mukaisesti ja hän sai kauden aikana vastuuta niukasti. 23 ottelussa kentälle päässeen, ja kertaalleen maalinteossa onnistuneen Saúlin lainasopimukseen sisältyi osto-option, jota Chelsea ei kuitenkaan käyttänyt.
– Hei Chelsea-fanit! Kirjoitan jättääkseni teille jäähyväiset. Haluan kertoa teille, miltä minusta tuntui tämän seikkailun aikana, Saúl aloitti kirjoituksensa.
– Asiat eivät alkaneet ollenkaan hyvin. Pitkän kotona elämisen jälkeen kaiken muuttaminen ei ollut helppoa. Pikkuhiljaa asiat paranivat. Kaikki elämässä tapahtunut kehittää ja opettaa, ja se on se, mitä otan mukaani tästä seikkailusta.
– Haluan kiittää seuraa siitä, että se huolehti kaikista yksityiskohdista, jotta tuntisin oloni kotoisaksi. Haluan myös antaa tunnustuksen jokaiselle seuran työntekijälle, kiitos. Kiitos myös faneille, jotka tukivat minua läpikotaisin. Olen siitä ikuisesti kiitollinen.
– Mutta ennen kaikkea haluan kiittää joukkuekavereitani. Heillä oli suuri merkitys siihen, että en hajonnut [vaikeina hetkinä]. He auttoivat minua jatkamaan joukkueen tukemista ja elämään rauhallisena ja positiivisena päivästä toiseen.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa