Keskikenttäpelaaja joutuu palaamaan lainalta Arsenaliin: ”Tein kaiken mahdollisen jäädäkseni tänne”
Lucas Torreira ei pelaa ensi kaudella Fiorentinassa.
Arsenal-pelaajan lainasopimus Fiorentinan kanssa päättyi muutama viikko sitten, eikä Fiorentina käyttänyt siinä mukana ollutta 15 miljoonan euron osto-optiota. Fiorentina olisi halunnut maksaa Torreirasta noin puolet vähemmän, mutta Arsenal ei suostunut siihen.
Torreira olisi itse halunnut mielellään jäädä Fiorentinaan, mutta joutui pettymään, kun seurat eivät päässeet sopuun siirtosummasta. 26-vuotias Torreira pelasi nappikauden Serie A:ssa.
Torreira ei kuulu Mikel Artetan suunnitelmiin Arsenalissa, joten hän joutuu etsimään itselleen uuden seuran. Torreiran sopimus Arsenalin kanssa päättyy vuoden kuluttua, joten tällä kertaa lainasiirto tulee tuskin kysymykseen.
Keskikenttäpelaaja julkaisi sosiaalisessa mediassa kirjeen Fiorentinan kannattajille.
– Teidän pitää tietää se, että tein kaiken mahdollisen jäädäkseni Fiorentinaan, mutta ikävä kyllä on ihmisiä, jotka käyttäytyivät huonosti ja onnistuivat saamaan minut ulos täältä. Sen vuoksi minun on lähdettävä, Torreira kirjoitti.
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- The Athletic: Unai Emery sopimukseen
- Liverpoolille heikko tulos Mestarien liigassa
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Vaikuttaako suuri siirtosumma sinuun, Bradley Barcola?

- Manchester Unitedin 16-vuotias junioritähti on jättämässä seuran