Sky: Man United neuvottelee todellisen yllätysnimen kanssa
Manchester United on kiinnostunut Bundesliiga-seura Hoffenheimin laitapuolustaja David Raumista, uutisoi Sky Sports.
Vasempana laitapuolustajana viihtyvä Raum, 24, on suurelle yleisölle vielä melko tuntematon nimi. Hän pelasi vielä toissakaudella 2. Bundesliigaa ja siirtyi viime kesänä ilmaiseksi Hoffenheimiin.
Debyyttikausi Bundesliigassa oli häikäisevä. Laitapuolustaja teki 32 otteluun yhteensä kolme maalia ja antoi peräti 13 maalisyöttöä. Raum sai kauden aikana myös ensimmäisen kutsun Saksan A-maajoukkueeseen ja on sittemmin ehtinyt vakiinnuttaa paikkansa.
Skyn mukaan Manchester United haluaa hankkia Raumin tänä kesänä ja neuvottelut osapuolten välillä on jo aloitettu. Mikäli pelaajakauppa toteutuu, siirron kokonaiskustannusten uskotaan nousevan noin 30-35 miljoonaan euroon.
LUE MYÖS:
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Sunderlandin voimahyökkääjän hattutemppu laiha lohtu – Man City siirtyi sarjakärkeen
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Roberto De Zerbin toiminnasta kulisseissa iso paljastus