Arsenalin ja Marseillen välinen liikenne jatkuu? David Ornstein uskoo myös Ajaxin liittyvän kuvioon
Arsenalin vasemman puolustajan tontille Kieran Tierneyn vaihtoehdoksi hankittu Nuno Tavares saattaa olla jatkamassa jo tutuksi käynyttä putkea Pohjois-Lontoon ja Marseillen välillä, kertoo The Athletic -toimittaja David Ornstein.
Lähteen mukaan Olympic de Marseille olisi kiinnostunut lainaamaan portugalilaisen Gunnersilta. Viime kaudella Marseillessa pelasivat Arsenalista tutut Mattéo Guendouzi, Sead Kolasinac, ja viimein näytönpaikkaa Valioliigassa saamaisillaan oleva toppari William Saliba.
Arsenalin kanta asiaan riippuu siitä, saako seura hankittua puolustuspään vahvistuksen, jollaiseksi etupäässä on mainittu Ajaxin Lisandro Martínez. Myös Manchester Unitedin tutkassa oleva argentiinalainen on varsinaisesti toppari, mutta pelannut myös vasempana puolustajana. Mikäli hän, tai muu siirtotavoitteena oleva pelaaja Arsenaliin saapuu, on seura Ornsteinin mukaan valmis viime kaudella varsin epätasaisesti esiintyneen 22-vuotiaan lainaamiseen ranskalaisseuralle.
Tavares siirtyi Arsenaliin viime kesänä Benficasta, ja sai kaudella tililleen esiintymiset 22 valioliigaottelussa.
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”