Paikallislehti: Arsenalin kaikkien aikojen kallein pelaajahankinta haluaa jättää seuran
Norsunluurannikkolaishyökkääjä Nicolas Pépé haluaa lähteä Arsenalista tämän kesän siirtoikkunan aikana, kertoo football.london.
Paikallislehden mukaan niukalle peliajalle viime kauden aikana jäänyt Pépé, 27, on kehottanut agenttiaan etsimään hänelle uuden seuran. Laitahyökkääjä haluaa saada säännöllistä peliaikaa eikä hän koe, että hänelle olisi sellaista tarjolla Tykkimiehissä.
Pépé siirtyi Arsenaliin vuonna 2019, jolloin pohjoislontoolaisseura maksoi hänestä hulppean 80 miljoonan euron siirtokorvauksen. Se on kaikkien aikojen suurin summa, mitä Arsenal on pelaajahankinnastaan maksanut.
Pépé on pelannut kolmen kauden aikana Arsenalissa yhteensä 111 ottelua tehoin 27+21. Norsunluurannikon maajoukkuehyökkääjän voimassaoleva sopimus Arsenalin kanssa kattaa vielä kaksi seuraavaa kautta.
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta