Virallista! Arsenal hankki uuden maalivahdin
Arsenal on vahvistanut hankkineensa maalivahti Matt Turnerin New England Revolutionista.
Yhdysvaltojen A-maajoukkueessa 18 kertaa esiintynyt Turner, 28, on allekirjottanut ”pitkäaikaisen” sopimuksen Tykkimiesten kanssa.
The Athletic kertoo, että Turnerin siirtokorvaukseksi sovittiin noin 6.6 miljoonaa euroa, mutta summa voi kasvaa vielä potentiaalisten bonusten myötä. Lisäksi New England Revolution saa osuuden Turnerin seuraavasta siirtokorvauksesta.
Turner liittyi New Englandin riveihin vuonna 2016 ja pelasi seurassa 111 ottelua. Yhdysvaltojen A-maajoukkueessa hän debytoi viime vuoden helmikuussa.
– Matt on kokenut maalivahti, joka tuo korkeaa laatua joukkueeseemme, kommentoi Arsenalin manageri Mikel Arteta seuran tiedotteessa.
– Hän on osoittanut viime vuosien suorituksillaan sekä Major League Soccerissa että maaotteluissa Yhdysvaltojen kanssa, että hän on maalivahti, joka antaa meille lisävahvuutta ensi kaudelle.
Arsenalin maalivahtiosastolla olivat jo entuudestaan Aaron Ramsdale ja hänen kirittäjänsä Bernd Leno, jonka nimi on pyörinyt jo tovin siirtohuhuissa.
LUE MYÖS:
- Andy Carroll joutui seksuaalirikoksen uhriksi – ”Löin häntä niin kovaa kuin pystyin”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta


