Man City -tähdelle kolmen vuoden jatkosopimus
Riyad Mahrez on solminut kolmen vuoden mittaisen jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa. Valioliigamestari vahvistaa uutisen tiedotteessaan.
Algerian maajoukkuepelaaja Mahrezin nykyinen sopimus olisi päättynyt vuoden päästä.
Mahrez, 31, pelasi viime kaudella tehokkaimman kautensa Cityn paidassa. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja teki kaikki kilpailut mukaanlukien 47 otteluun 24 maalia.
– Olen nauttinut jokaisesta minuutistani täällä. On ollut suuri kunnia olla osana tätä seuraa, Mahrez kehui jatkosopimuksensa yhteydessä.
– On ollut unohtumatonta auttaa seuraa saavuttamaan viimeisen neljän vuoden menestystä. Se on tehnyt meidät nälkäiseksi saavuttamaan vielä lisää asioita.
Mahrez siirtyi Cityyn vuonna 2018 60 miljoonan punan siirtokorvauksella Leicesteristä. Algerialainen on voittanut kolme valioliigamestaruutta Pep Guardiolan alaisuudessa.
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus

- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus