Antonio Conte keksi Tottenhamin monivuotiselle pelaajalle uuden pelipaikan: ”Tämä on hyvä vaihtoehto”
Tottenhamin päävalmentaja Antonio Conte saattaa istuttaa Lucas Mouran jatkossa wing-backiksi.
Brasilian A-maajoukkueessa 35 kertaa esiintynyt Moura, 29, on ollut pitkälti koko uransa laitahyökkääjä, mutta Conte tunnetaan siitä, että hänen formaationsa tarvitsevat juoksuvoimaiset wing-backit kummallekin laidalle.
Kyseessä ei olisi ensimmäinen kerta, kun Conte muovaa hyökkäysvoittoisesta pelaajasta itselleen uuden wing-backin. Italialaisvalmentaja teki saman tempun menestyksekkäästi Chelseassa Victor Mosesin kanssa.
Nykyisin Spartak Moskovassa pelaavan Mosesin, 31, ura Chelseassa polki paikallaan ennen Conten saapumista. Italialaisluotsi teki kuitenkin hänestä luottopelaajansa ja hankki myöhemmin Mosesin pelaamaan wing-backin roolia myös Interiin.
Conte testasi Mouraa ensimmäistä kertaa wing-backina viime keskiviikkona näytösottelussa Etelä-Korean liigan tähdistöä vastaan, ja lauantaina brassikiituri aloitti jo harjoituspelin Sevillaa vastaan samalla paikalla.
Lauantain ottelun jälkeen Conte kuvaili Mouraa ”hyväksi vaihtoehdoksi” oikean wing-backin rooliin. Vaihtoehtoja hänellä riittääkin, sillä samalla tontilla minuuteista taistelevat myös Matt Doherty ja Djed Spence, jonka siirto Middlesbrough’sta Tottenhamiin on lehtitietojen mukaan enää vain ajan kysymys. Samalla paikalla pelaa myös Emerson Royal, mutta hänen odotetaan lähtevän Spursista vielä kesän siirtoikkunan aikana.
– Hän on ehdottomasti erittäin laadukas pelaaja. Puhuin Lucasin kanssa ja uskon, että tämä on hyvä vaihtoehto minulle, kommentoi Conte Athleticin mukaan.
– Tärkeintä on, että pelaajan on oltava sataprosenttisen varma siitä. Moura on mahtava resurssi. Hän voi pelata useassa eri roolissa – hyökkääjän takana, vasemmalla ja oikealla laidalla, wing-backina.
– Olen todella tyytyväinen hänen sitoutuneisuuteensa harjoituksissa.
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen

- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus