Huippumanageri listasi Chelsean jättihankinnan hyvät ja huonot puolet: ”En usko, että hän dominoi täällä samalla tavalla”
Chelsean entinen manageri Rafael Benítez sanoo, että joukkueen uudella topparilla Kalidou Koulibalylla on samoja ominaisuuksia kuin Real Madridiin lähteneellä Antonio Rüdigerillä, mutta senegalilaispuolustajalla on myös huonot puolensa.
Koulibaly, 31, siirtyi tällä viikolla Napolista Chelseaan neljän vuoden sopimuksella lukeuduttuaan monen kauden ajan Italian Serie A:n parhaisiin toppareihin. Lehtitietojen mukaan lontoolaisseura pulitti uudesta puolustajastaan Napolille vajaat 40 miljoonaa euroa.
Liverpoolista, Newcastlesta ja Evertonista tuttu Benítez valmensi Koulibalya kaudella 2014-15 Napolissa. Espanjalaisluotsi arveli Athleticin haastattelussa, että Koulibaly ei ole Valioliigassa yhtä kova luu kuin Serie A:ssa.
– Hänen on parannettava keskittymistään ajoittain. Hän syyllistyy välillä keskittymisensä hukkaamiseen ja liialliseen itsevarmuuteen, mutta hän on ollut valtavan vaikutuksellinen pelaaja Napolissa. Tuntemani ja luottamani ihmiset ovat sanoneet minulle, että hän on ollut Italian paras toppari.
– Täksi kaudeksi hän siirtyy Valioliigaan ja hän saattaa sopia hyvin Thomas Tuchelin pelitapaan. Hänellä on samoja ominaisuuksia kuin Rüdigerillä. Hän on erittäin hyvä juoksemaan pallon kanssa, hän on hyvä molemmilla jaloillaan.
– Italiassa hänellä sujui hyvin, koska hän oli niin nopea, mutten usko, että hän dominoi täällä samalla tavalla.
Benítezin mukaan Koulibaly on valmis ottamaan palautetta vastaan valmentajilta ja panostamaan kehityskohtiinsa.
– Hän ei ollut kovin vahva pääpelaaja, mutta Italiassa sillä ei ollut niin väliä. On mielenkiintoista nähdä, miten se kehittyy Valioliigassa, mutta hän on aina ollut erittäin halukas oppimaan.
– Hän vietti harjoitusten jälkeen aikaa minun ja valmennusryhmäni kanssa treenataakseen päällä pelaamistaan ja kehittääkseen tekniikkaansa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut