Liverpoolin pelaajaa huhuttiin Real Madridiin – solmikin jatkosopimuksen: ”Kaikki kiinnostus on imartelevaa, mutta…”

Liverpoolin toppari Joe Gomez solmi hiljattain kesään 2027 ulottuvan jatkosopimuksen, vaikka siirtohuhut ehtivät jo viedä häntä maailmalle.
Gomez, 25, on kärsinyt urallaan useista ikävistä loukkaantumisista, joiden myötä hän on jäänyt muiden taakse Liverpoolin topparien nokkimisjärjestyksessä. Viime kaudella Valioliigassa tuli vastuuta vain 327 minuuttia.
Monet odottivat, että Gomez lähtisi etsimään peliaikaa muualta. Siirtohuhuissa hänet yhdistettiin esimerkiksi Aston Villaan ja jopa Real Madridiin, mutta Gomez päätti jäädä taistelemaan minuuteista Liverpooliin.
Gomez myöntää, että huhut Madrid-siirrosta kantautuivat myös hänen korviinsa, mutta hän ei antanut niiden häiritä.
– En voi kiistää, ettenkö olisi kuullut niistä huhuista, mutta suhtaudun kaikkeen varovasti ennen kuin asiat ovat konkreettisella tasolla edustajieni kanssa, kommentoi Gomez Liverpool Echolle.
– Kaikki kiinnostus on imartelevaa, mutta en koe sitä varsinaisena häiriötekijänä, koska ennen kuin teen päätökseni, ulkoinen melu on vain sitä – ulkoista.
– Kun keksin, mitä halusin tehdä, jatkosopimuksessani oli kyse siitä, että ymmärsin minua odottavan haasteen ja halusin ottaa sen vastaan.
– Ymmärrän kyllä sataprosenttisesti, miksi ihmiset ajattelivat, että saattaisin siirtyä muualle.
– Minun ikäni ja aiempien mahdollisuuksieni perusteella oli selvää, että minun oli ehdottomasti tehtävä päätös.
Kaikkiaan Gomez on pelannut Liverpoolissa 142 ottelua siirryttyään seuraan Charltonista kesällä 2015. Englannin A-maajoukkueessa hän on esiintynyt 11 kertaa, joista viimeisin oli lokakuussa 2020.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen