Liverpool-tähti yritti turhaan taivutella Sadio Manéa jäämään: ”Hän kertoi minulle tilanteestaan”
Liverpoolin keskikenttäpelaaja Fabinho sanoo, että hän yritti turhaan taivutella laitahyökkääjä Sadio Manéa jäämään seuraan.
Mané, 30, jätti Liverpoolin tänä kesänä ja suuntasi Bayern Müncheniin, joka maksoi hänestä 32 miljoonan euron siirtokorvauksen.
Senegalilaistähti ehti viettää Liverpoolissa kuusi vuotta, joiden aikana hän iski seuralle 120 maalia ja oli mukana voittamassa muun muassa Valioliigaa ja Mestarien liigaa.
Fabinho, 28, kertoi Athleticin haastattelussa, että hän yritti viime kauden lopussa taivutella Manén jäämään Anfieldille, mutta senegalilaistaituri oli jo tehnyt päätöksensä.
– Hän kertoi minulle tilanteestaan ja sanoi, että hän saattaa lähteä.
– Sanoin aina hänelle, että ”Voit voittaa Valioliigan ja Mestarien liigan täällä. Älä mene”. Mutta uskon, että hän oli jo tehnyt päätöksensä. Meidän oli kunnioitettava sitä.
– Sadiolla oli todella hyvä tarina Liverpoolin paidassa. Hän pelasi täällä kuusi vuotta ja sinä aikana hän voitti kaiken mahdollisen. Sitten hän päätti, että hän kaipaa uutta haastetta. Se on OK.
– Liverpoolissa pidetyn paraatin jälkeen kaikki hyvästelivät hänet. Me tiesimme, että hän on todennäköisesti lähdössä. Elättelin aina vähän toivoa siitä, että hän jäisi, mutta sitten siirto vahvistettiin.
– Sadion lähtö on iso menetys. Hän oli yksi parhaista pelaajistamme, mutta se on asia, johon emme voi vaikuttaa. Meidän on päästävä siitä yli. Nyt muiden pelaajien on noustava esiin ja otettava enemmän vastuuta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Englannin maajoukkue joutui varkauden kohteeksi MM-kisoissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- Romano: Newcastle United on lähellä sopimusta lupaavan espanjalaislaiturin kanssa
- Liverpool-pelaaja jää sittenkin sivuun MM-kisoista
- BBC: Toppari jättää Chelsean kesällä
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Jamie Vardy: Näin englantilainen ja italialainen jalkapallo poikkeavat toisistaan
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Valioliigaseuran päävalmentaja astuu syrjään
- BBC: Toppari jättää Chelsean kesällä
- ESPN: Valioliigan läpimurtopelaajasta valmistellaan brittihistorian ennätyshankintaa!