Viime kausi

Brentford odotti nousua takaisin pääsarjatasolle 74 vuotta, eikä paluukausi tuottanut pettymystä.

Thomas Frankin luotsaama ryhmä lähti maltillisin satsauksin vakiinnuttamaan paikkaansa Valioliigassa ja onnistui siinä periaatteistaan luopumatta.

Brentford viihtyi kauden kaksi ensimmäistä kuukautta kärkikymmenikössä, mutta sen jälkeen sillä ei enää sinne asiaa ollut.

Ykkösmaalivahti David Rayan, 26, polvivamma oli Brentfordille iso isku, sillä hänellä oli torjuntatöiden lisäksi iso rooli Beesin pelinavaamisvaiheessa. Rayaa paikannut Álvaro Fernández, 24, oli ajoittain silmin nähden hermostunut.

Artikkeli jatkuu kuvan alla.

David Raya pääsi viime kauden aikana debytoimaan myös Espanjan A-maajoukkueessa. Kuva: Getty Images

Brentfordilla oli vaikeaa varsinkin tammi-helmikuussa, jolloin voittoja tuli vain yksi, vuoden avauskamppailussa Aston Villaa vastaan lukemin 2-1.

Talven siirtoikkunassa tapahtui yksi merkittävä asia Brentfordin kaudessa, kun tanskalaistähti Christian Eriksen, 30, liittyi joukkueen riveihin loppukauden mittaisella diilillä.

Eriksen oli ollut yli yhdeksän kuukautta pelaamatta saatuaan viime kesänä sydänpysähdyksen EM-kisoissa kesken ottelun Suomea vastaan.

Hän pääsi debytoimaan vasta helmikuun lopussa, mutta Eriksen osoitti pian, että hänen taitonsa olivat pitkästä pelaamattomuudesta huolimatta tallella. Brentford hävisi Eriksenin pelaamissa 11 ottelussa vain kolmesti, kun taas voittoja tuli seitsemän kappaletta.

Brentford päätyi lopulta Valioliigassa 13. sijalle, mitä voi pitää erinomaisena suorituksena nousijajoukkueelta. Thomas Frank oli ansaitusti ehdolla kauden parhaaksi manageriksi.

Kesän siirtoikkuna

Brentford on poiminut kesän siirtomarkkinoilta harkitusti uusia nimiä. Seuran hankinnat ovat jakautuneet nuoriin lupauksiin, joista on maksettu isoja korvauksia, sekä kokeneisiin pelaajiin, jotka on saatu ilmaiseksi heidän sopimustilanteensa vuoksi.

Hankintojen nuoriso-osastoa edustavat Hullista tullut laitahyökkääjä Keane Lewis-Potter, 21, ja Bolognasta värvätty laitapuolustaja Aaron Hickey, 20.

Heidän siirtokorvauksiinsa Brentford käytti 35.5 miljoonaa euroa, mikä on Beesin kaltaiselle seuralle iso määrä rahaa, mutta Valioliigan mittareilla puhutaan vielä maltillisesta summasta. Jos Lewis-Potter tai Hickey myydään tulevaisuudessa isolla rahalla eteenpäin, tai he pelaavat seurassa sopimuksensa loppuun hyvällä tasolla, voidaan sijoituksia pitää hintaansa nähden onnistuneina.

Sopimuksettomina pelaajina Brentfordiin ovat saapuneet maalivahti Thomas Strakosha, 27, Laziosta ja toppari Ben Mee, 32, Burnleystä. Strakosha on tahkonnut yli 150 ottelua Serie A:ssa ja Meellä on yli 200 ottelun kokemus Valioliigasta.

Isoin lähtijä on luonnollisesti Christian Eriksen, joka pelasi pätkäsopimuksensa Brentfordissa loppuun ja siirtyi Manchester Unitediin.

Artikkeli jatkuu twiitin alla.

Manchester United

@ManUtd
We can't wait to see you in red at Old Trafford, @ChrisEriksen8 🙌🔴

#MUFC

Eriksenin korvaaminen vaatisi käytännössä siirtoennätyksen laittamista uuteen uskoon, eikä Brentfordia tunneta seurana, joka viskelisi seteleitä ympäriinsä. Käytäntönä on ennemminkin ollut löytää datan avulla edullisia pelaajia, joista voisi saada Brentfordin systeemissä odotettua enemmän irti. Eriksen oli ainutlaatuinen luksushankinta, joka saapui seuraan erityisten olosuhteiden saattelemana.

Brentford on onnistunut vaikeassa tehtävässä erinomaisesti, sillä se on löytänyt rajallisella budjetilla pelaajia, jotka vaikuttavat ainakin ennakkoon Valioliiga-tason vahvistuksilta.

Bees hankkii vain ja ainoastaan ne pelaajat, joita se oikeasti tarvitsee. Se ei lähde kilpailemaan lupaavasta keskikenttäpelaajasta rahakkaampien seurojen kanssa, jos se ei itse tarvitse keskikenttäpelaajaa.

Frankin ryhmä on täyttänyt muuten tarpeensa varsin hyvin, mutta uusi keskushyökkääjä tekisi terää. Se on sitten eri asia, millaisen summan Brentford olisi valmis käyttämään Valioliiga-tason kärkipelaajaan.

Viime kausien ykköstykki Ivan Toney, 26, on herättänyt kiinnostusta muissa seuroissa, ja hänen menettämisensä tietäisi isoja hankaluuksia Brentfordille. Huuhkajien hyökkääjä Marcus Forss, 23, lähti Brentfordista sarjatasoa alemmas Middlesbrough’n riveihin pysyvällä siirrolla.

Viime aikoina Brentford on yhdistetty huhuissa Sampdorian tanskalaislaituriin Mikkel Damsgaardiin, 22, jonka viime kausi meni puihin reisivamman takia. Damsgaard esiintyi edukseen varsinkin viime vuoden EM-kisoissa.

Avainpelaajat, valmennus ja ihanneavaus

Thomas Frankin systeemissä aggressiivisella prässillä pyritään voittamaan pallo omalle joukkueelle ja lähtemään nopeasti hyökkäykseen.

Jos mahdollisuutta nopeaan hyökkäykseen ei ole, Brentford aloittaa pallon liikuttelun alhaalta ja keskikentän pohjapelaaja pudottautuu syvälle tekemään peliä. Kahdella muulla keskikenttäpelaajalla on enemmän vapauksia hyökkäyssuuntaan.

Tanskalaisluotsin 3-5-2-muodossa wing-backit pitävät hyökätessä muodon mahdollisimman leveällä ja nousevat todella korkealle mukaan hyökkäyksiin.

David Raya on ollut loistavan jalalla pelaamisensa ansiosta avainasemassa Brentfordin systeemissä, mutta Thomas Strakosha tarjoaa hänelle kovan vastuksen taistelussa ykkösvahdin paikasta.

Kummatkin ovat hyviä pelaamaan pallo jalassaan, mutta Rayan syöttövalikoima on kilpailijaansa kattavampi. Strakoshalla on ollut ajoittain vaikeuksia keskityspallojen hakemisessa, mutta hän on Rayaa kymmenen senttiä pidempi. Jos Brentford saa hiottua Strakoshan pelaamista, hän tarjoaa ulottuvamman vaihtoehdon tolppien väliin kuin Raya.

Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Thomas Frank on noussut erittäin arvostetuksi valmentajaksi Britteinsaarilla. Kuva: Getty Images

Viime kaudella kolmen topparin linjassa ahersivat Pontus Jansson, 30, Ethan Pinnock, 28, ja Kristoffer Ajer, 23, mutta Ben Mee napannee yhden avauksen paikan itselleen. Mads Bech Sörensen, 23, tuuraa enimmäkseen vasemmalla puolella.

Rico Henry, 24, ja Mads Roerslev Rasmussen, 23, ovat selkeimmät vaihtoehdot laitapakeiksi ja wing-backeiksi, mutta hyökkäysvoimaa lisää kaivattaessa myös Sergi Canós, 25, saatetaan nähdä oikeana wing-backina. Aaron Hickey taistelee minuuteista vasemmalla laidalla.

Christian Nørgaard, 28, pelaa isossa roolissa keskikentällä, ja hänen vierelleen ovat tarjolla Vitaly Janelt, 24, Mathias Jensen, 25, ja Frank Onyeka, 24. Sarjan vahvimpia joukkueita vastaan Brentford laittaa kentälle yleensä kentälle kaksi selkeästi puolustavaa keskikenttäpelaajaa. Hajaminuutteja pelaavat Shandon Baptiste, 24, ja Josh Dasilva, 23.

Hyökkäystä johtaa Ivan Toney, ja hänen takanaan häärii Bryan Mbeumo, 22, joka siirtyy 4-3-3-formaatiossa laidalle. Lewis Keane-Potter kisaa minuuteista Mbeumon kanssa, mutta kolmen hyökkääjän muodostelmassa he ovat luultavasti vahvimmat vaihtoehdot laidoille.

Kärkeen ja laidoille vaihtoehtoja ovat myös Sergi Canós, Yoane Wissa, 25, ja Saman Ghoddos, joka tuuraa kauden aikana useammallakin tontilla.

Näin käy

Brentfordilla ei vieläkään pitäisi olla vaaraa putoamisesta, mutta jos joukkueet sen ympärillä vahvistuvat merkittävästi, kuinka korkealle Frankin joukkojen on realistista yltää?

Bees näytti jo viime kauden alussa, että se ei tarvitse Christian Eriksenin kaltaista taituria saadakseen hyviä tuloksia aikaiseksi, mutta toisaalta tanskalaistähti toi esiin lontoolaisissa piilevän potentiaalin.

Brentford ihastutti viime kaudella otteillaan, mutta se on vielä nuori Valioliiga-joukkue – hyvin valmennettu sellainen.

Viime kauden sijoituksen uusiminen olisi mahtava saavutus, mutta parin pykälän pudotuksessakaan ei olisi syytä paniikkiin.

Artikkelia muokattu 1.8.2022: Lisätty tapahtuneet siirrot