Watfordin konkarilta harvinaisen suoraa tekstiä putoajajoukkueen kaudesta – haukkui lainapelaajan ja ex-managerin pystyyn: ”He olivat surkeita”
Valioliigasta pudonneen Watfordin keskikenttäpelaaja Dan Gosling sanoo, että joukkueen viime kausi oli monin tavoin tuhoon tuomittu.
Gosling, 32, siirtyi Hornetsin riveihin toissa kauden puolivälissä ja pelasi isohkossa roolissa seuran noustessa pääsarjatasolle. Viime kaudella hän ei kuitenkaan mahtunut kentälle kuin kuudessa ottelussa.
Watford kävi kauden aikana läpi kolme manageria, mutta se jäi Valioliigassa viimeistä edelliseksi ja peräti 15 pisteen päähän putoamisviivasta. Xisco Muñoz sai kenkää vain seitsemän pelin jälkeen, mutta Claudio Ranierinkin pesti kesti vain 14 kierrosta ennen kuin hänet korvattiin Roy Hodgsonilla.
Goslingin mukaan Watfordin pukukopissa vallitsi surkea henki, eikä osaa pelaajista tuntunut kiinnostavan ollenkaan.
– Täällä oli viime kaudella paljon häpeällisia asenteita, ja se oli lopulta syy siihen, että putosimme. Kyse ei ollut pelaajien kyvyistä. Ehkä jotkut pelaajat eivät aina yltäneet sille tasolle, johon he pystyvät, mutta se oli yksilöiden asenne, joka petti meidät, kommentoi Gosling Watford Observerille.
– Seura hankki Ozan Tufanin turkkilaisseurasta. Hän oli täällä lainalla: välittääkö hän todella, jos seura putoaa? Hän tiesi, että mitä tahansa tapahtuukin, hän voi palata sinne, mistä hän tuli.
– Hän ei ollut ikinä pelannut englantilaista jalkapalloa. Hän ei ollut ikinä pelannut täällä tai Valioliigassa. Häntä ei kiinnostanut, eikä hän ollut kovin hyvässä kunnossakaan.
– Se oli häpeällistä, heittämällä huonoin pukukoppi, jossa olen ollut osallisena. Nyt yritämme putsata rivejämme ja rakentaa jotain uutta.
Goslingin mukaan Watford oli erityisen pahasti hakoteillä Ranierin alaisuudessa.
– Heidän vetämänsä harjoituksensa, heidän luoma joukkuehenkensä, hänen mukanaan tulleet valmentajat… Koko juttu oli kerrassaan surkea tapaus. He olivat surkeita, ja se teki siitä kurjaa.
– Olin suoraan sanottuna yllättynyt, että he saivat jatkaa neljä kuukatta. Olen pelannut jalkapalloa pitkään, ja siitä (Ranierin ajasta) huonommaksi asiat eivät voi mennä.
– Ei se ole mitään jalkapalloa, että vie joukkueen harjoituskentälle ja vetää päivästä toiseen 5v5-pienpelejä. Siitä ei opi ammattilaisena mitään.
– 5v5-peleille on tietysti oma aika ja paikkansa, mutta yleensä puhutaan parista hassuttelupelistä treenien lopussa. Sillä ei voiteta otteluita, että harjoituksissa pelataan vain 5v5-pelejä. Katsokaa vaikka meidän tuloksiamme.
LUE MYÖS:
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”