Viime vuoden menestystarina Brighton saavutti seurahistorian parhaan sijoituksensa. Mitä tapahtuu kaikkien aikojen kauden jälkeen?

Kaikkien aikojen kausi päättyi seuran historian parhaaseen sijoitukseen

Brighton oli yksi kauden 21-22 positiivisimmista yllättäjistä. Aktiivisella jalkapallollaan ja ennakkoluulottomalla asenteella esiintynyt Seagulls päätti kautensa ylemmässä keskikastissa seurahistoriansa parhaaseen yhdeksänteen sijaan. Omistaja Tony Bloomin seuraan tullessaan asettama unelma top 10 -sijoituksesta täyttyi odotettua aiemmin.

Menestyskauteen mahtui ikimuistoisia huippuhetkiä. Kaksi tasapeliä Chelseaa vastaan, nousu takaa tasoihin Anfieldillä Liverpoolin vieraana, huhtikuun tuplakaadot vieraissa Pohjois-Lontoon kierroksella Arsenalista ja Tottenhamista.

Yksi voitto oli kuitenkin ylitse muiden, kun loppuunmyyty Amex Stadiumin yleisö pääsi todistamaan suurta karnevaalia Manchester Unitedin kustannuksella. Yksi Englannin historian menestyneimmistä seuroista jyrättiin näytöstyyliin 4-0-lukemilla.

Kauden ehdoton onnistuja oli Getafesta kesän siirtoikkunan lopussa värvätty Marc Cucurella. Seuran vuoden pelaajaksi niin fanien kuin joukkuekavereidensa keskuudessa äänestetty laitapuolustaja löi itsensä vuodessa pelipaikkansa eliittiin Valioliigassa.

Vaikka kausi kokonaisuudessaan onnistunut, korkeammallekin olisi ollut saumansa. Burnleya vastaan kärsitystä muskatappiosta helmikuussa käynnistynyt kuuden ottelun tappioputki pudotti Brightonin potentiaalisesta taistelusta jopa eurosijoista. Katastrofaalisesta lopputalvesta huolimatta Albion voi olla ylpeä kauden suoriutumisestaan.

Seuraako Bissoumaa toisen tähtipelaajan poistuminen?

Brighton on vahvistanut kesän ikkunassa viime kaudet takkuillutta hyökkäyspäätänsä. Etelä-Amerikasta saapuva Libertadista saapuva teinilahjakkuus Julio Enciso, 18, takoi kotimaassaan Paraguayn pääsarjassa Libertadin riveissä 14 otteluun 11 liigamaalia. Tanskasta Nordsjaellandista värvätty laiturilupaus Simon Adingra lähetettiin suoraan lainalle Belgiaan Union Saint-Gilloisen riveihin.

Unionista toiseen suuntaan saapuu Belgian liigan maalikuninkuuden 26 osumallaan voittanut Deniz Undav. 25-vuotiaan saksalaishyökkääjän siirto viimeisteltiin jo tammikuussa, mutta belgialaisseura sai pitää talismaaninsa kauden loppuun saakka jatkuneella lainalla.

Myös samasta seurasta lainalta Brightoniin saapuvalla vasta 18-vuotiaalla puolalaislupaus Kacper Kozlovskilla riittää potentiaalia. Tammikuussa kotimaastaan Pogon Szczecinin riveistä värvätty hyökkäävä keskikenttäpelaaja lähetettiin vielä kevääksi Belgiaan hakemaan kokemusta. Nuorukainen valittiin myös ehdokaslistalle Euroopan vuoden parhaalle nuorelle pelaajalle jaettavan Golden Boy -palkinnon saajaksi.

Kolmantena lainapelaajana Saint-Gilloisesta Brightoniin tulee Japanin maajoukkueessa seitsemään otteluun neljä maalia tehnyt Kaoru Mitoma. 25-vuotias laituri värvättiin tammikuussa Lokkeihin J-Liigasta Kawasaki Frontalesta.

Toistaiseksi suurin menetys on keskikentän ankkurin Yves Bissouman siirtyminen Tottenhamiin. Mestarien liiga -joukkueeseen himonneella Malin maajoukkuepelaajalla oli vain vuosi sopimustaan jäljellä, eikä seuraa suuremmaksi kasvanut mies ollut solmimassa jatkosopimusta. Vahviten korvaajaksi on ollut ehdolla Red Bull Salzburgia edustava Bissouman maanmies 22-vuotias Mohammed Camara. Keskikentälle on tavoiteltu myös Hoffenheimin kanssa sopimuksensa päättänyttä Itävallan maajoukkuemies Florian Grillitschiä. 26-vuotias keskikentän pohjapelaaja pystyisi pelaamaan myös topparina.

Muista lähtijöistä toppari Leo Östigard, 22, myytiin viidellä miljoonalla eurolla Napoliin ja keskikenttäpelaaja Tudor Baluta, 23, palasi sopimuksensa päätyttyä kotimaahansa Romaniaan. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja Taylor Richards, 21, lainattiin QPR:lle osto-optiolla. Uusille lainoille lähtivät myös Abdallah Sima, 21, (Angers) ja Aaron Connolly, 22, (Venezia).

Pahimmassa tapauksessa myös viime kauden komeetta Cucurella karkaa vasemmalta kaistalta Manchester Cityyn. Albion-kannattajien uusi lemmikki on ollut valioliigamestarin managerin Pep Guardiolan prioriteettina puolustusvahvistukseksi. Tilalle on suunniteltu jo Arsenalin lahjakkaan portugalilaisen Nuno Tavaresin, 22, värväystä.

Undavin tulosta huolimatta Brighton saattaa etsiä vielä lisää tulitukea hyökkäykseensä. Siihen lyhytaikainen ratkaisu saattaisi olla Norwichin putoamisen myötä valioliigaotteluja edelleen himoitseva Teemu Pukki. 32-vuotias suomalaistähti on todistanut kahdesti kaksinumeroisella maalimäärällä tasonsa Valioliigassa, mutta ei vastaa Albionin nuoriin kehittyviin pelaajiin keskittyvää siirtopolitiikkaa.

Myös nykyisen ykköskärjen Neal Maupayn tulevaisuus seurassa on auki. Ainakin Serie A -seura Salernitana on toistaiseksi tarjonnut 25-vuotiaasta ranskalaisesta.

Herra Potterin pelitapa viihdyttää ja tuo tulosta

Graham Potter, 47, on luonut kolmen valioliigakautensa aikana Brightoniin selkeän identiteetin. Englantilaisvalmentajan aktiiviseen pallonhallintaan ja intensiiviseen prässäykseen nojaava pelitapa on kiehtovaa seurattavaa. Ennakkoluuloton lähestymistapa säilyy myös sarjan kovimpia jättiläisiä vastaan pelattaessa.

Viime kauden menestyksessä tärkeässä osassa oli puolustus, joka päästi vain 44 maalia. Määrä oli kuudenneksi pienin Valioliigassa.

Potterin päämuodostelmana on toiminut 5-3-2 viiden puolustajan linjalla. Toisinaan englantilainen suosi myös 4-2-3-1-ryhmitysta kahdella puolustavalla keskikenttäpelaajalla ja kymppipaikan miehellä kärjen alapuolella.

Koko ryhmitys nojaa aktiivisuuteen ja pallonhallinnan pitämiseen. Topparit Lewis Dunk ja Adam Webster avaavat molemmat peliä alakerrasta pallollisessa roolissa. Kaksikon rinnalla nähtiin myös viiden linjassa hollantilainen Joel Veltman tai Shane Duffy. Haastajana on myös 22-vuotias hollantilainen Jan Paul van Hecke.

Ensimmäinen pelinavaaja on maalivahti Robert Sánchez, jolla jalalla pelaamisen taidot korostuvat. Espanjan maajoukkueeseenkin murtautunut torjuja on Dunkin ja Websterin ohella Brightonin alakerran tärkeimpiä lukkoja. Kakkostorjuja on Kjell Scherpen, 22,.

Laitapuolustajat Cucurella ja Tariq Lamptey puolestaan nousevat korkealle ja tukevat juoksuillaan hyökkäyksiä. Rotaatiossa Brightonin oma kasvatti Solly March, 28, toimii vahvana haastajana. Oikealla puolella taas kirittää lainaltaan Olympiakosista palannut puolalainen Michal Karbovnik.

Keskikentän kaksikolla on keskustassa elintärkeä rooli rytmittää peliä ja rikkoa syötöillään vastustajan puolustuslinjaa. Palloja ei roiskita vailla suuntaa vaan syötöt pidetään lyhyenä hakien kärsivällisesti maalipaikkoja.

Bissouman lähdettyä tämä tontti kaipaa uutta ankkuria, sillä myös hänen parinaan usein nähty Jakub Moder sai pahan polvivamman kevään Norwich-ottelussa. Muut vaihtoehdot pelipaikalle ovat kokenut Adam Lallana, loppukaudesta vastuuta saanut nuori ecuadorilainen Moises Caicedo, Steven Alzate ja juuri jatkosopimuksen solminut Pascal Gross. Paikalle istuu myös sambialainen Enoch Mwepu, jota Potter kuitenkin käytti hänen ensimmäisellä valioliigakaudellaan enemmän rotaatiolaiturina.

Jos keskusta tukitaan, kahdesta hyökkäävästä keskikenttäpelaajasta toinen (Alexis MacAllister tai Leandro Trossard) pudottautuu alaspäin tukemaan. Kozlowski ja harjoituskaudella pirteitä otteita esittänyt japanilaislaituri Mitoma tarjoavat kaksikolle ensi kaudella kilpailua.

Lyökö Belgian maalikuningas myös läpi Valioliigassa?

Tästä päästään hyökkäykseen. Neal Maupayn/Deniz Undavin, MacAllisterin ja Trossardin muodostama kolmikko pelaa linjojen välissä ja luo sijoittumisellaan toisilleen tilaa. Brightonin hyökkäyksen suurin ongelma oli heikko viimeistely viimeisellä kolmanneksella ja hyvin luodut maalipaikat hukattiin.

Albionin maaliodottama liikkui 1,5 maalissa ottelua kohden, mutta se ei peilaantunut todellisiin lukuihin. 42 tehtyä osumaa oli yhdessä Leedsin kanssa Valioliigan viidenneksi pienin määrä.

Hyökkääjistä kukaan ei onnistunut keräämään viime kaudella kaksinumeroisia maalilukemia. Trossard ja Maupay tekivät molemmat kahdeksan maalia ja Danny Welbeck kuusi.

Belgian liigan maalikuningas Undaville on pedattu sateentekijän roolia hyökkäykseen. Viime kauden 25 maalia ja 10 maalisyöttöä ovat vakuuttavat meriitit.

Laajalla säteellä hyökkäyksessä operoiva Undav voi pelata useammassa roolissa kärkipelaajasta laituriin ja kymppipaikkaan. Hän myös tarjoaa juoksuillaan vastustajan linjan selustaan erilaista uhkaa verrattuna aiempiin hyökkääjävaihtoehtoihin. Undav voi olla onnistuessaan se ratkaisevat maalipaikat sisään viimeistelevä tekijä, mutta harppaus tason osalta Belgiasta Valioliigaan on suuri.

Paraquaysta hankittu Enciso haastaa myös avauspaikasta.

Tavoitteet kasvaneet menestyksen mukana

Brightonin viime kauden menestysryhmä on säilynyt Bissouman lähtöä lukuunottamatta ennallaan. Keskikaistalle tarvitaan vielä korvaaja malilaiselle ja lisäapu hyökkäykseen ei olisi haitaksi.

Cucurellan mahdollinen lähtö vielä tämän ikkunan aikana pitää kuitenkin pitää mielessä.

Hyökkäyksen tehojen löytymisessä avainasemassa on Belgiassa rynnistäneen Undavin nopea ajo sisään Valioliigaan. Saksalainen voi onnistuessaan olla ratkaisu viimeistelyongelmiin ja voittaa osumillaan Lokeille lisäpisteitä.

Brightonin kauden vähimmäisvaatimuksena on säilyttää paikka sarjan keskikastissa. Nappionnistumisella myöskään europaikat eivät ole utopiaa. Siihen vaaditaan suurempaa tehokkuutta hyökkäykseltä.

Realistisimmat sijoitukset liikkuvat todennäköisesti kymmenen kärjen tuntumassa.