”Tuhlasin 12 kuukautta” – Manchester Unitedin pelaaja syyttää seuraa valehtelusta
Manchester Unitedin maalivahti Dean Henderson on paljastanut hylänneensä viime kesänä lukuisia tarjouksia lähteä lainalle, koska United oli luvannut hänelle ykkösvahdin paikan.
Henderson, 25, pelaa alkavalla kaudella lainalla Valioliigan sarjanousijan Nottingham Firestin riveissä.
Monet odottivat, että Hendersonista olisi tulossa Manchester Unitedin pitkäaikainen ykköstorjuja, kun hän nousi kaudella 2020-21 kasvattajaseuransa edustusjoukkueeseen. Hän pääsi kuitenkin pelaamaan koko viime kauden aikana vain kolmessa ottelussa, sillä David de Gea jatkoi Unitedin ykkösvahtina.
Tuoressa talkSPORTin haastattelussa Henderson sanoi, että hän hukkasi Manchester Unitedin takia vuoden urastaan.
– Hylkäsin niin monta hyvää lainapestiä viime kesänä sen takia [että minulle oli luvattu ykkösvahdin paikka], eivätkä he päästäneet minua lähtemään. Se oli turhauttavaa. Istuin vain siellä ja tuhlasin 12 kuukautta. Se on oikeastaan rikollista minun iässäni. Olin raivoissani.
– Keskustelu, jonka kävin EM-kisajoukkueesta palatessani oli sellainen, että ”tulet takaisin tänne ollaksesi ykkösmaalivahti”.
– Sain valitettavasti koronatartunnan. Kukaan ei pitänyt kiinni siitä, mitä minulle sanottiin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- ESPN: Rodrin siirto lähellä? Nyt tipahti uutta tietoa
- Jättikauppa Valioliigassa oli mahdollinen – onko nyt liian myöhäistä?
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Leeds: Koko ajan ylöspäin
- Arsenal kiinnostui Englannin maajoukkuemiehestä – Bayer Leverkusen ei halua luopua
- Toimittaja: Liverpool lähellä jättihankintaa – 125 miljoonaa euroa pöytään
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Everton: Rauhallisesti ylöspäin
- Tijjani Reijnders antoi hyväksynnän siirrolle – muuttaako tämä Rodrin tilanteen?
- Aikakauden loppu – Leicester City laitettiin myyntiin
- Vinicius meni ohi – Arsenal käänsi katseet uuteen tähtihyökkääjään
- Huipputuomari vetäytyi Valioliigasta – avasi nyt syyn päätökselle
- Vinicius meni ohi – Arsenal käänsi katseet uuteen tähtihyökkääjään
- Toimittaja: Liverpool lähellä jättihankintaa – 125 miljoonaa euroa pöytään
- Tijjani Reijnders antoi hyväksynnän siirrolle – muuttaako tämä Rodrin tilanteen?
- Aikakauden loppu – Leicester City laitettiin myyntiin
- Huipputuomari vetäytyi Valioliigasta – avasi nyt syyn päätökselle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Everton: Rauhallisesti ylöspäin
- Tottenham myy kapteeninsa La Ligaan
- Enzo Maresca paljasti – tästä syystä Erling Haaland ei voi olla Man Cityn kapteeni
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Newcastle: Mihin menossa?
- Supertietokone ennusti Valioliigan mestarin – haastajille kylmää kyytiä