Entinen valioliigapelaaja Joey Barton on avautunut pelottavasta paniikkikohtauksestaan. Nykyinen Bristol Roversin manageri on aiemmin kertonut kärsineensä masennuksesta ja mielenterveysongelmista.

Barton, 39, kertoo saaneensa erittäin huolestuttavan kohtauksen ollessaan yksin kotonaan. Hän oli tuolloin juuri palannut Bristolin harjoitusottelusta.

– Meillä oli harjoitusottelu Bristol Roversin kanssa. Vaimoni oli poissa lasten kanssa Walesissa ja minun oli tarkoitus liittyä heidän mukaansa seuraavana päivänä. Palasin kotiin ja olin takaisin keskiyöllä, Barton kertoi Men’s Healthille.

– Olin hurahtunut lockdownin aikana puutarhanhoitoon. Tiesin etten saisi unta, joten päätin ottaa otsalamppuni ja mennä puutarhaan. Muistan ajatelleeni kuinka naapurit luulisivat minua nähdessään crack-addiktiksi.

– He saattaisivat luulla minua murtovarkaaksi ja kutsua poliisit. He olivat viimeisiä ihmisiä, jotka halusin kohdata. Tiesin etten haluaisi olla yksin ajatusteni kanssa.

Barton sai vuonna 2008 kuuden kuukauden vankeustuomion pahoinpitelystä. Hän vietti 77 päivää Manchesterissa vankilassa.

Bartonin mukaan hänen kokemansa paniikkikohtaus oli moninkerroin pahempi, mitä vietetty aika kaltereiden takana. Jopa itsetuhoiset ajatukset liikkuivat hänen päässään.

– Olen ollut aiemminkin kovissa paikoissa, mutta en ole ikinä tuntenut näin. Muistan katsoneeni ikkunaa ja ajatelleeni: ”Tappaisiko pudotus minut, jos hyppäisin”. Päätin sitten etten tekisi sitä. Sitten vain seisoin siinä ja katsoin itseäni peilistä tietäen etteivät asiat ole kunnossa.

Barton soitti kohtauksensa jälkeen läheisilleen keskustellakseen siitä. Hän ei halunnut jäädä yksin vaarallisten ajatusten kanssa.

– Se paniikki viesti minulle, että siitä täytyi kertoa jollekin. Tiesin kuinka vaarallista olisi sulattaa itse sitä kaikkea. Soitin läheisilleni ja perheelleni ja kerroin mitä tapahtui.

– Sanoin ettei tänne tarvitse tulla. Minun täytyi vain kertoa tästä heille. Keitin kupin teetä ja avasin telkkarin, olikohan siellä BBC:n uutiset.

– Sitten minä taisin nukahtaa. Kun heräsin televisio oli edelleen päällä ja paniikkini oli hävinnyt. Se meni ohi yhtä nopeasti kuin se tulikin.

– Koko asia pelotti minua. Jos se tapahtui minulle, se voi tapahtua kenelle vain. Siksi tärkeintä on olla rehellinen ja päästää se kaikki ulos.

Barton pelasi urallaan 269 valioliigaottelussa Manchester Cityn, Newcastlen, Queens Park Rangersin ja Burnleyn paidassa. Hän työskentelee nykyisin Bristol Roversin managerina.