Liverpoolin kesähankinta sai joukkuekavereiltaan lempinimen, josta halusi heti eroon: ”Tuollaiset jutut tuovat ryhmän yhteen”
Liverpoolin laitahyökkääjä Fábio Carvalho ei ollut kovin mielissään lempinimestä, jonka hänen uudet joukkuekaverinsa antoivat hänelle.
Carvalho, 19, siiryi Liverpooliin tänä kesänä Fulhamista viisivuotisella sopimuksella. Nuorukainen on ehtinyt esiintyä uuden seuransa väreissä kolmessa ottelussa, joskin peliminuutteja hänelle on kirjattu vasta 24.
Portugalilaislupaus pääsi kesän harjoituskaudella kokemaan samanlaisen tutustumisriitin, jonka lukuisat hankinnat häntä ennenkin ovat suorittaneet: Carvalho pääsi nimittäin laulamaan joukkuekaveriensa edessä.
Liverpoolin muut pelaajat tulivat ennen tutustumisriittiä siihen tulokseen, että Carvalho muistuttaa ulkonäöltään Bruno Marsia, joten hänen laulukseen valikoitui eräs yhdysvaltalaislaulajan teoksista.
Carvalho toivoo kuitenkin, että hänen saama lempinimensä ei jää yleiseen käyttöön.
– Meillä oli muutama päivä, jolloin kävimme syömässä ravintolassa, ja meidän uusien jätkien piti laulaa, mikä teki meistä läheisempiä, Carvalho muistelee Liverpoolin sivuilla.
– Tuollaiset jutut vain tuovat ryhmän yhteen, myös nuoret pelaajat, jotka tulivat mukaamme. Se vain lähentää kaikkia.
– Lempinimeni jätkiltä oli Bruno Mars, jolle olen nyt sanonut ei! Lauloin kuitenkin Bruno Marsin The Lazy Songin pitäytyäkseni siinä pikkuvitsissä. Se meni ihan hyvin!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- Romano: Newcastle United on lähellä sopimusta lupaavan espanjalaislaiturin kanssa
- Liverpool-pelaaja jää sittenkin sivuun MM-kisoista
- BBC: Toppari jättää Chelsean kesällä
- BBC: Nottingham Forest hylkäsi Manchester Cityn jättitarjouksen tähdestään
- Jamie Vardy: Näin englantilainen ja italialainen jalkapallo poikkeavat toisistaan
- Valioliigaseuran päävalmentaja astuu syrjään
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- BBC: Toppari jättää Chelsean kesällä
- Liverpool-pelaaja jää sittenkin sivuun MM-kisoista
- Romano: Newcastle United on lähellä sopimusta lupaavan espanjalaislaiturin kanssa
- Jamie Vardy: Näin englantilainen ja italialainen jalkapallo poikkeavat toisistaan
- BBC: Nottingham Forest hylkäsi Manchester Cityn jättitarjouksen tähdestään
- ESPN: Valioliigan läpimurtopelaajasta valmistellaan brittihistorian ennätyshankintaa!
- Marcus Rashfordista tuli ratkaisu – myös Jadon Sanchon kohtalo on nyt selvillä
- Valioliigaseuran päävalmentaja astuu syrjään
- Se oli siinä – suomalaispelaaja ulos Chelseasta!