Valioliigan alkukauden kuumin hyökkääjä pelaa Leedsissä: ”Täällä pelattava jalkapallo on käytännössä kuin eri urheilulaji”
Leeds on pelannut hienon alkukauden. Kolmesta ottelusta tuloksena on kaksi voittoa ja yksi tasapeli. Sen myötä Leeds on kolmantena Valioliigassa. Viime viikonloppuna Leeds voitti Chelsean tyylipuhtaasti 3-0.
Jos Leeds on ollut alkukauden suurin yllättäjä, voi samaa sanoa Rodrigo Morenosta. Espanjalaishyökkääjä on viimeistellyt jo neljä sarjamaalia, ja on osunut maalipuiden väliin jokaisessa liigaottelussa. Lisäksi mukaan mahtuu yksi maalisyöttö.
Radio Marca haastatteli Espanjan MM-kisajoukkuepaikasta tosissaan taistelevaa Rodrigoa. Hyökkääjän mukaan Jesse Marschin pestaaminen Leedsin päävalmentajaksi oli ehdottomasti onnistunut valinta.
– Olen hyötynyt paljon Jessen saapumisesta valmentajaksemme. Hänen alaisuudessaan olen pelannut paremmin ja sain suuremman roolin joukkueessa. Pitää paikkansa, että aiemmin minulla oli muun muassa loukkaantumisongelmia, joiden vuoksi en saanut jatkuvuutta. Valmentajalla on uusi pelillinen idea, jonka kanssa olemme tehneet töitä harjoituskaudelta lähtien ja nykyiset pelaajamme sopivat siihen paremmin. Se tietenkin auttaa. Kollektiivisesti hyvin toimiva joukkue auttaa myös yksilöitä. Tiedän sen kokemuksesta. Kun joukkue toimii ja sillä on selvä idea pelistä, niin yksilöt loistavat enemmän.
Rodrigo on edustanut Leedsiä kahden vuoden ajan. Hän on saanut kritiikkiä peliesityksistään, sillä hyökkääjänä ja hyökkäävänä keskikenttäpelaajana tunnettu Rodrigo on ollut hyvin epätasainen suorittaja. Hyvää ottelua seuraa usein muutama kamppailu, joissa pelaaja on varjojen mailla. Alkukausi herättää toivoa jostain suuremmasta.
– Valioliigassa rytmi on korkeampi kuin muissa sarjoissa, joissa olen pelannut. Valioliigassa pelattava jalkapallo on käytännössä kuin eri urheilulaji. Joskus huippuiskuun pääseminen ottaa enemmän aikaa. Lisäksi meillä oli hyvin tarkka pelitapa. Siihen oli monta syytä, miksen ollut niin tasainen. Minulla on ollut hyviä otteluita, mutta pelaajan on oltava tasainen, Rodrigo tiedostaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin