Ex-hyökkääjä näkee Liverpoolin romahduksen: ”Taistelevat lähinnä neljän parhaan joukkoon mahtumisesta”
Liverpoolin valioliigakausi ei ole alkanut seura piirissä toivotulla tavalla. Kuuden pelatun ottelun jälkeen Jürgen Kloppin miehistö löytyy taulukon seitsemänneltä tilalta. Voittoja on plakkarissa vasta kaksi.
On totta, että kausi on vasta ensi metreillään, mutta povaaminen sen päätösasetelmista on toki jo käynnissä.
– Mielestäni he eivät ole mukana voittotaistelussa Valioliigan osalta, sanoo ex-hyökkääjä Gabriel Agbonlahor talkSPORTille.
– He taistelevat lähinnä neljän parhaan joukkoon mahtumisesta. Arsenal on siellä, Tottenham on siellä. Näillä joukkueilla on voittamisen mentaliteetti.
Sadio Manén lähtö näkyy 35-vuotiaan mielestä selkeästi – eikä alemmissakaan kerroksissa olla oikeilla linjoilla.
– (maalittomaan tasapeliin päättynyt) Everton-ottelu oli esimerkki tästä. Se oli juuri sellainen ottelu, jossa Mané olisi ollut ratkaiseva tekijä. Hänen juoksunsa olisivat avanneet tiloja Mohamed Salahille.
– Keskikenttä ei toiminut. Alakerrassa taas Andrew Robertson oli pudotettu avauksesta, ja Trent Alexander-Arnold tuli pois tunnin kohdalla. Jokin on pielessä tuossa puolustuksessa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”