Vuosi edellisestä täysosumasta – Dele Alli jätti Valioliigan ja onnistui heti maalinteossa
Dele Alli jätti Valioliigan taakseen siirtoikkunan lopussa.
Alli siirtyi Evertonista lainalle turkkilaiseen Besiktasiin. Mediatietojen mukaan Besiktasilla on mahdollisuus lunastaa Alli itselleen joko tammikuussa tai kuluvan kauden jälkeen. Osto-optio ei tiettävästi ylitä kymmentä miljoonaa euroa.
Allin ura on ollut jyrkässä laskusuhdanteessa jo vuosien ajan. Alli siirtyi tammikuussa Tottenhamista Evertoniin, mutta ei saanut itsestään parasta irti Frank Lampardin alaisuudessa ja päätti vaihtaa maisemaa.
Hyökkäävä keskikenttäpelaaja on pelannut Besiktasissa kaksi ottelua, ja päässyt molemmissa avauskokoonpanoon.
Alli osoitti olevansa saamansa vastuun arvoinen onnistuttuaan maalinteossa sunnuntaisessa Turkin pääsarjaottelussa Ankaragücüa vastaan. Kyseessä oli Allille ensimmäinen sarjamaali yli vuoteen. Edellisen kerran hän oli onnistunut maalinteossa sarjaottelussa elokuussa 2021. Kaikki kilpailut mukaan lukien edellinen maali syntyi syyskuussa 2021.
LUE MYÖS:
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”

- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä