Maailmanmestarivalmentajan Chelsea-potkujen taustalla olivat heikot välit kahteen seuran isoon tähteen: ”Chelsealla oli ongelmia”
Luiz Felipe Scolari paljastaa huonojen välien tähtihyökkääjäkaksikko Didier Drogban ja Nicolas Anelkan kanssa johtaneen potkuihin Chelseasta. Brasilian vuoden 2002 maailmanmestarivalmentaja erotettiin helmikuussa 2009 lontoolaisseurasta seitsemän kuukauden mittaisen pestin jälkeen.
Chelsea oli yllättävän päätöksen tullessa Valioliigassa neljäntenä ja edelleen mukana FA Cupissa ja Mestarien liigassa.
Scolarin mukaan potkuilla ei ollut mitään tekemistä tulosten kanssa.
– Chelsealla oli ongelmia loukkaantumisten kanssa ja joitakin ongelmia joukkueessa. Minun johtamiseni oli vastatusten yhden tai kahden pelaajan kanssa. He olivat Anelka ja Drogba, Scolari kertoi The Sunille.
Drogballa oli kauden 2008-09 kesän harjoituskaudella vammaa. Scolari olisi halunnut norsunluurannikkolaisen jäävän Lontooseen, mutta seura antoi hänelle luvan lähteä Ranskaan Cannesiin kuntouttamaan itseään.
Kun Drogba palasi, Scolari ei löytänyt tähdelle roolia, jossa hän pystyisi pelaamaan samaan aikaan maanmiehensä Anelkan kanssa.
– Kun hän palasi, yritin mukauttaa systeemiäni, jotta hän ja Anelka voisivat pelata yhdessä. Anelka oli tuolloin koko sarjan maalipörssin ykkönen. Meillä oli tapaaminen ja Anelka sanoi, että hän pelaisi vain yhdellä pelipaikalla,. Kyse oli kunnioituksen puuttumisesta ystävyydessä, Scolari selitti.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut