Tässä Englannin miehistö MM-kenraaliin – mukana yksi ensikertalainen
Gareth Southgate on nimennyt Englannin miehistön Nations Leaguen otteluihin Italiaa ja Saksaa vastaan.
Englannin joukkue on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta lähes sama mitä viime aikoina on totuttu näkemään.
Joukkueen ainut ensikertalainen on Brentford-hyökkääjä Ivan Toney, joka on esiintynyt vahvasti alkukauden aikana.
– Hänen vireensä ja ominaisuutensa – ei vain hänen maalintekotaitonsa vaan myös hänen tekniset kykynsä ja erikoistilannepelaaminen – antavat meille toisenlaisen uhan kuin jotkut muut pelaajamme, Southgate perusteli valintaa.
Viimeisimmän A-maaottelunsa marraskuussa 2020 pelannut Eric Dier tekee myös pitkästä aikaa paluun maajoukkuepaitaan.
– Eric Dier on pelannut hyvin jo jonkin aikaa. Hän on ansainnut tulla takaisin ryhmään. Hänellä on runsaasti maajoukkuekokemusta ja hänellä on hyvät johtamisominaisuudet.
Manchester Unitedin Jadon Sancho ja Marcus Rashford ovat kenties ne kaikkein nimekkäimmät pelaajat, joita Southgate ei ryhmäänsä valinnut. Rashfordin poissaolo selittynee sillä, että hän kärsii tällä hetkellä jonkinlaisesta vammasta.
Englanti kohtaa Italian vieraissa 23. syyskuuta. Kolme päivää myöhemmin Englanti ja Saksa kohtaavat Wembleyllä MM-kenraalissa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan