HJK:lle hävinnyt tanskalaisseura kiusasi West Hamia Konferenssiliigassa – kyseenalainen pilkkutuomio nauratti V Sportin studiossa
HJK:lle Eurooppa-liigan karsinnoissa hävinnyt Silkeborg kiusasi torstai-iltana kotikentällään West Hamia. Valioliigaseura nappasi ottelusta kuitenkin niukan 3-2-vierasvoiton.
Silkeborg sai otteluun mahtavan alun, kun Kasper Kusk onnistui maalinteossa jo kuudennella peliminuutilla.
Reilu viisi minuuttia myöhemmin tapahtui toisessa kenttäpäädyssä. Silkeborgin toppari Tobias Salquist työnsi täysin tarpeettomasti Gianluca Scamaccaa selästä ja pallo vietiin pilkulle. Manuel Lanzini tasoitti ottelun laukomalla rankkarin sisään.
Pilkkutuomio oli vähintäänkin kyseenalainen. V Sportin studiossa Keith Armstrong purskahti nauruun nähtyään tilanteen. Keken mielestä heppoinen selästä työntäminen ei missään nimessä ollut pilkun arvoinen rike.
West Ham osui vielä kahdesti ennen taukovihellystä. Ensin Scamacca pommitti hirmulaukauksella vieraat johtoon, ja jakson lopulla Craig Dawson puski lähietäisyydeltä West Hamin kolmannen maalin.
Toisella puoliajalla Silkeborg hallitsi kenttätapahtumia. Søren Tengstedt kavensi pelin vartti ennen täyttä aikaa, mutta pistejakoon asti kotijoukkueen kiri ei riittänyt.
West Ham on aloittanut Konferenssiliigan lohkovaiheen kahdella voitolla ja johtaa lohkoaan. Anderlechtilla on kasassa neljä pistettä, FCSB:llä yksi piste ja Silkeborgin pistetili on vielä avaamatta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan